Roadtrip To USA By Gurgot

10.2.2008

Loput retkestä sitten…eli pääsimme loppujen lopuksi onnellisesti Newarkin kentälle, josta otimme taksin hotellille mikä oli kyllä loppujen lopuksi aika tyyris (70 dollaria tulleineen), ajateltiin et nähdään kuitenkin vähän New Yorkia sivusta mutta sumun takia näkyvyys oli todella huono joten aivan turhaan ajoimme taksilla mutta samapa tuo Kannattaa muuten katsella etukäteen hotellin sivuilta jos he tarjoavat kuljetusta kentältä hotellille kohtuu hintaan niin ei tarvi lähteä jonottelemaan taksia. Perille päästyä kateltiin hotellin aulaan et nyt tais pojat tulla vähän hienompaan hotelliin, mutta huoneeseen päästyä todettiin et ei se kuitenkaan ollut kuin keskitasoa verrattuna muihin reissun hotelleihin. Hintaa kuitenkin oli aika paljon enemmän, mutta sijainti oli sentään loistava. Lähdimme melkein heti hotellilta liikkeelle etsimään ravintolaa ja se löytyikin aika läheltä. Emme siis etsineet burgeri paikkaa joita olisi ollut joka kulmalla vaan kunnon pihvipaikkaa Mahat kun oli saatu täyteen niin lähdettiin metsästämään paikallista alkoa mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi operaatioksi. Meillä meni varmaan kaksi tuntia löytää viinakauppa ja välissä meinattiin jo luovuttaakin. Käytiin jo hakemassa vauhtia hotellihuoneesta ja sieltä sitten keltaisilta sivuilta Loppujen lopuksi löysimme viinakaupan kuitenkin. Seuraava operaatio oli etsiä ruokakauppa mikä tuntui olevan melkein yhtä vaikeaa. Mutta loppujen lopuksi löysimme myymälän mistä saimme kolaa ja sit vaan hotellille ottamaan pohjia Niin siellä pihviravintolassa oli tarjoilija suositellut meille muutamaa yökerhoa ja ajateltiin käydä katsomassa ne läpi. Hotellissa kun ei taas yllätysyllätys ollut nettiä niin ei päästy sitä kautta etsimään yökerhoja. Perjantaina mentiin Marques tai joku vastaava nimiseen paikkaan, minne sisäänpääseminen meinasi tulla ongelmaksi, ja poke sanoikin meille ettei ole mitään mahdollisuutta poikaporukalla päästä. Sit se sano et jos maksetaan 100 dollaria ni päästään suoraan sisään. Pienen keskustelun jälkeen maksettiin pois koska ei todellakaan innostanut jonotella aivan turhan takia taas joka paikkaan. Tuo siis piti maksaa porukassa. Baari oli ihan asiallinen vaikkakin ainakin omaan makuun yläkerrassa soitettiin aivan liian lujaa musiikkia! Ja väkeä oli ehkä hieman liian paljon. Lähdettiin loppujen lopuksi aika ajoissa pois koska porukkaa alkoi olemaan niin paljon ettei voinut enää liikkua eikä istumapaikkoja taaskaan ollut.

Muutama päivä menikin sitten tutkiskellessa New Yorkia. Kävimme katsemassa vapauden patsasta sieltä rannalta koska ei viitsitty tuhlata useampaa tuntia siellä käymiseen. Käytiin myös Ground Zerolla ja China Townissa siinä samalla. Metro toimii ihan hyvin New Yorkissa. Muttajos ottaa päivälipun niin ei kannata tehdä sitä virhettä et höylää korttia ja pyöräyttää porttia turhaan. Sen jälkeen joutuu odottelemaan todella kauan että lukija hyväksyy kortin uudelleen. Done That! Yksi meistä sentään pääsi läpi siitä ja avasi sitten sen hätäoven minkä kautta päästiin. Se kyllä vähän aikaa siin hälyyttelee mutta ei siitä tuntunut kukaan välittävän. Ajettiin vielä sitten loppu päivästä Central parkin etelä päätyyn missä on paljon myös kauppoja. Siis siellä on kaikki nämä Burberryt ja vastaavat…Bloomingdalesilta voi kyllä tehdä löytöjä jos siel on jonkunlaiset alennusmyynnit käynnissä. Ja Applen myymälähän siis sijaitsee tuolla jos se kiinnostaa. Niin koko viikonloppuahan varjosti se että me etsimme ympäri kaupunkia myymälää mistä saisimme unlocked Iphonet. Niitä kyllä löytyi mutta hinnat oli yleensä 700-1000$ Eikä Applelta suostuttu myymään puhelinta käteisellä. Luovuimme jo loppujen lopuksi toivosta ja keskityimme muuhun. Lauantaina käytiin vielä vähän juhlimassakin Pacha nimisessä baarissa. Ja oltiin todella yllättyneitä kun baariin pääsemisessä ei ollut mitään ongelmia Välillä siis näinkin. Niin baarista lähtiessä siinä edessä yleensä pyörii pimeitä takseja ja niitä kannattaa välttää! Pyytävät matkoista aivan ryöstöhintoja, kolmen korttelin hinta keltaisella taksilla on 5 dollaria ja sen enempää ei kannata maksaakkaan. Pimeät taksit saattavat pyytää 15-40 dollaria lyhyistäkin matkoista.

Meille sattui vielä yksi kohokohta reissulle sunnuntaina kun New York voitti Superbowlin. Painuttiin ottelun jälkeen Time Squarelle missä oli ihan mielettömän paljon ihmisiä juhlimassa voittoa ja tunnelma katossa! Hieno fiilis oli ja vähän harmittu kun lähdettiin maanantai iltana pois kun voittoparaati olisi ollut tiistaina Maanantai meni sitten vielä kaupoilla viimeisiä rahoja tuhlaillessa, ja loppujen lopuksi käytiin vielä yhdestä myymälästä kysymässä puhelimia. Hintaa oli reilut 600$ joten poistimme puhelimet Näin saatiin sekin asia järjestykseen. Niin ja matkalaukut olimme muuten vieneet päivällä hotellin säilöön sen jälkeen kun huone piti luovuttaa kello kaksitoista. Haettiin ne kello 18 pois ja ajettiin taksilla kentälle. Lento oli sentään ajallaan ja matkatavaratkin tuli Suomeen asti ilman ongelmia. Loppujen lopuksi voi sanoa että USKOMATON REISSU!

7.2.2008

 

Loput Floridasta…

Tiistai meni sitten Disney Worldissa, käytiin kolmessa eri huvipuistossa eikä oikeastaan tehnyt edes tiukkaa aikataulujen suhteen.  Ei edes ymmärrys riitä mitä varten tuonne on jotain viikon lippuja Toinen päivä olisi kyllä varmasti mennyt vesipuistossa mutta muuten kyllä ehti aivan hyvin päivässä kiertää nuo kolme muuta puistoa. Ehkä jos olisi lapsia mukana niin sitten tarvitsisi enemmän aikaa, mutta kun ei kymmenet eri karusellit enää jaksa innostaa tälläisiä vanhuksia :) Magic Kingdomissa ei ollut kuin muutama laite missä jaksoi käydä mutta silti taidettiin saada kulumaan useampi tunti siellä. Sen jälkeen suunnattiin Animal Kingdomiin mikä oli ehkä paras noista puistoista. Oli hienoa nähdä tiikereitä, leijonia, virtahepoja ja norsuja ihan läheltä. Viimeiseksi suunnattiin sitten Epcottiin ihan sen takia että heillä oli illalla ilotulitus ja se oli pisimpään auki. Koko päivähän siinä sitten meni kun käytiin vielä lopuksi leffassa katsomassa Rambo :) Disney Worldissa käymiselle tuli hintaa jotain 140 dollaria eli ei mitään halpaa hupia. Ei luultavasti tule toista kertaa mentyä.

Seuraavana lähdettiin etenee sitten kohti Evergladesia. Ajeltiin Tampan kautta ja käytiin siellä syömässä Hootersissa ;) aamupalaa… Päivän aikana edettiin sitten Naplesiin asti missä yövyttiin. Seuraavana päivänä ajettiin läpi Evergladesin ja käytiin matkalla Everglades cityssä ja maan pienimmässä postitoimistossa. Tuntui aika oudolta katsella kun alligaattorit hengaili autoteiden varsilla. Käytiin myös heittämässä joku retki siellä suolla mikä oli kyllä aika turha. Samalla tavalla näki niitä alligaattoreita muutenkin. Hinta ei kuitenkaan ollut paha eli 10 dollaria. Jatkeltiin vielä matkaa sitten Miamiin ja takaisin Miami Beachille. Hotellin metsästys osoittautui taas kerran yllättävän vaikeaksi, tai helppoahan se olisi ollut jos vaan olisi ollut valmis maksamaan majoituksesta 150 dollaria. Monissa paikoissa edes kupongit eivät kelvanneet. Loppujen lopuksi löysimme Bel Aire hotellin (ent. Best Western), josta saatiin huone kuponki hintaan 75 dollarilla. Parkkeeraus on sitten yksi taiteen laji Miamissa jos ei halua laittaa autoa parkkihalliin joka maksaan noin 25 dollaria yö. Ensimmäisellä kerran saimme auton rantatien varteen ja käytiin laittamassa uusi lappu 4 tunnin välein. Hintaa tuli koko päivälle 15 dollaria. Ja toisella kerralla meillä oli parkkimittarillinen paikka heti hotellin vieressä mihin tarvitsi laittaa kolikoita 12 tunnin välein. Päästiin näin myös kolikoista eroon mitä kertyy todella paljon reissun aikana. Sentin kolikoita kun ei oikein viitsi edes käyttää missään kun niillä ei ole mitään arvoa. Illasta käytiin viel Mansion baarissa ja päästiin aika helposti sisään. Tämä kyllä oli virhe koska seuraavana päivänä oli aivan hirveä olo aamusta. Auto piti palauttaa ja lentokoneessa kuitenkin useamman tunnin istuminen :) Lento venyi vielä sääolojen takia jonkun verran mikä ei yhtään parantanut tilannetta :D  Mutta New Yorkkiin päästiin…Siitä kirjoittelen myöhemmin…Nyt ollaan siis jo kotona Suomessa…

29.1.2008

 

Aurinko paistaa Floridassa :)

Saavuttiin sitten Miami Beachille iltapäivästä ja aloitettiin hotellin metsästys. Apuna oli navigaattori ja kuponkilehtinen. Kupongit oli jo tähän mennessä osoittautuneen rahan arvoisiksi. Toisaalta joihinkin hotelleihin pääsee halvemmalla ilman kuponkia eli kannattaa ensin kysyä roomratea ja sit vasta tarjota kuponkia. Meil meni sit tovi hotellia etsiessä kun navigaattori ohjasi meitä minne sattuu. Holiday Inn hotellin kohdalla oli vaan joku rakennus työmaa, eikä edes näyttänyt siltä että siinä olisi joskus ollut hotelli. Muutenkin toi navigaattori välillä ajattaa ihan minne sattuu ja heittää ihme lenkkejä :) mut enemmän siitä on kyllä ollut hyötyä kuin haittaa. Ilman sitä ei varmasti olisi tullut toimeen, ja sen avuksi kun ottaa paperikartan ni suunnistus sujuu kuin…No löydettiin sit Starlite hotelli missä huone olisi maksanut 150 dollaria yö mutta kupongilla 75+verot eli ei kallis :)

Kolme iltaa menikin sit pyöriessä ympäri rantaa ja baareja. Välillä kyl ketutti niin armottamasti se uunotus mitä tuol ravintolois ja muualla tapahtuu. Ravintoloita mainostetaan et -50% ruuasta mut sit siin sivussa tyrkytetään kaikkea extraa ja ylläripylläri kun hinta pomppaa. Olut oli jotain 7 dollaria, salaatti 14 dollaria ja hampparipaikassa, mikä oli kallein ruoka tällä reissulla, maksoi juustokin hampparin väliin muistaakseen 3 dollaria. Hamppariaterialle tuli kolmelta hengeltä hintaa 78 dollaria :( EI paljon siinä vaiheessa naurattanut. Hampparin hinta listalla oli kuitenkin 8.99$ No sen verran opittiin sit tossa et juo vaan vettä ja ei ota mitään extroja mitä ne tarjoaa ni syö esim pastaa ja lihapullia alta 10 dollarilla.  No drinkeissä sit uunotus vitutti vielä enemmän. Tilattiin jotkut 12 dollarin drinkit, jotain sex on the beachia tai vastaavaa ja saatiin eteen selannen 2 desin muovimuki mis oli drinkki. Ja sit laskuun lisättiin viel tippi 3 dollaria. Niin Floridassa tippi lisätään automaattisesti laskuun. Toisin kuin länsirannikolla mistä pidän koko aika vaan enemmän ... Ja sit baareista….Pe iltana sisäänpääsyn kanssa ei ollut ongelmia mut lauantaina jonoteltiin joku pari tuntia baariin pääsemättä sisään. Poke vaan sano meille et jos ei ole tyttöjä porukassa ni ei mitään mahdollisuutta yökerhoon. Ja näin oli useassa paikassa. Homma pelasikin lähinnä niin et äijät odotteli siin baarin edessä tyttöporukoita ja sit kävi pyytämäs et auttaisko tytöt poikia baariin. Ja silleen sinne pääsikin. Me ei alennuttu moiseen, Pubiin kaljalle ja sit nukkumaan pienissä v*tutuksissa :( Luultavasti kuitenkin New Yorkissa on odotettavissa vastaavaa toimintaa, joten siellä kait sitten pakko käyttää tuota taktiikkaa.

Sunnuntai päivä menikin sitten darrassa ja rannalla makaillen :) Illalla sitten uusi yritys baariin. Sunnuntai olikin aika hiljainen ilta tuolla jostain syystä. Taksi kuskikin ihmetteli et miksei Privessä ole ketään kun yleensä se on aivan täynnä sunnuntaisin. Mentiin sit sinne Mansionille uudestaan kokeilemaan ja siel oli ihan kohtalaisesti väkeä ja baari olikin todella hieno, ei ihan äkkiä tule mielen vastaavaa paikkaa. Sisään maksoi 20 dollaria ja drinkit jotain 10-15 dollaria niinkuin muuallakin. Paikkoihin jaetaan Vip-rannekkeita pitkin päivää millä pääsee ilmaiseksi sisään, mut ei kannata innostua liikaa nosta “vipistä”. Sillä ei ole mitään tekemistä oikean vipin kanssa :\ Tänään eli maanantaina makailtiin oikeastaan koko päivä rannalla, ja tuossa kolmen aikoihin sit lähdettiin ajelemaan kohti Orlandoa. Täällä hotellit onkin sitten todella edullisia. Hinnat lähtee 29 dollariasta yö ja huoneeseen menee 4 henkeä. Mut nyt taitaa olla pakko käydä nukkumaan, huomenna edessä Disney World…Niin tuli tuossa muuten mittariin 5000 mailia täyteen, et matkaa on takana jo aika paljon :

25.1.2008

 

Kuumotusta ja motaria…

Saavuttiin sitten illasta San Antonioon. Matka meni yllättävän kevyesti. Käytiin San Antoniossa illastamassa Hard Rock Cafessa joen rannalla. Kaunis paikka mutta tähän aikaan vuodesta kylmä. Lämpöisemmällä ilmalla olisi voinut viihtyä pidempäänkin . Käytiin vielä myöhemmin illalla leffassa katsomassa Cloverfield. Ois kannattanut jättää väliin ja mennä katsomaan vaikka joku 3D leffa. Seuraavana päivänä olikin tarkoitus jatkaa kohti New Orleansia.

Matka jatkuikin aamupäivästä taas kohti itää. Matkan varrella poliisikin pysäytti meidät ensimmäisen kerran :) PIEN kuumotus oli päällä kun kuskina oli toinen nuoremmista kavereista, jolla ei ollut edes lupaa ajaa koko autoa :) No poliisi ekaan huuteli sieltä takaa jotain mut ei siitä kuullut mitään kun koko aika meni rekkoja ohi. Sit se tuli sohii siihen taskulampun ja mutkan kanssa. Ei paljoakaan jännittäny joo….Ja kuski pihalle juttelee. Poliisi sit pyysi minutkin sinne kun olin vuokrannut auton ja vähän tulkiksikin. Piti sit antaa auton vuokraustosite. Sitä se mulkoili siin vähän aikaa ja kyseli et minne menossa, mistä, kuinka kauan maassa ollu ja milloin lähössä. Sit se sano syyn pysäytykseen. Kaveri ei ollut näyttänyt ensin 100 jalkaa vilkkua kun oli vaihtanut kaistaa..Ei sen parempaa keksinyt . No joo Lopuksi se viel kyseli et onko meil pommeja tai huumeita mukana :) Ja luettelikin viel aika listan mitkä on laittomia. Päästi meidät sit menemään ja helpotus oli suuri :D

Saavuttiin sit myöhemmin Baton Rougeen ja ajateltiin et kun kello on jo niin paljon, ni etsitään majapaikka sieltä. Mutta turha toivo, joka paikka oli täynnä niinkuin New Orleansissakin. Eli jos tuonne päin suuntailee niin kannattaa varata majapaikka etukäteen. Uudelleenrakentajat ovat vallanneet kaikki majapaikat. Joten siinä sit mietittiin et mitä tehdään. Kateltiin kelloa ja lämpötilaa….kello jo 10pm ja mittarikin näyttää alle 50F. Lähtäänkö lämpöseen, lähtään :D edessä oli viel noin 1400 mailia Miamiin. Ei mitään muuta kuin kovaa ajoa eteenpäin sitten. Vuorotellen ajeltiin ja seuraavana päivänä kahden aikoihin oltiinkin sitten perillä Fort Laudertalessa. Majapaikka yhdeksi täältä ja sitten Miami Beachille. Illalla käytiin vetämässä jätti margaritatkin ja ei oikein innostanut toi ilta meno, mikä oli kuin pahimmastakin turistirysästä. Ranta oli kyllä hyvä ja vesi lämmintä. Ehkä tänään sitten mereen uimaan :D mut tästä lähdetään nyt etsimään majapaikkaa Miamista…joten palaillaan… :D

22.1.2008

 

It’s Vegas

Matka jatkui sitten aamusta kohti Vegasia, tosin pyörähdimme matkalla vielä Rodeo Drivellä. Mukavan hinnakkaita liikkeitä löytyikin . Ei oikein sopinut meidän budjettiin. Kannattaa kuitenkin käydä katsomassa jos jotain kivaa löytyy alesta. Bossilta ja Guessilta ainakin löytyi ihan hyviä alennuksia. Porschen myymälässä saatiin myös mukava esittely tuotteista, ja muutenkin palvelu liikkeissä oli yllättävän hyvää, vaikka emme varmaan näyttäneet kuitenkaan potentiaalisilta asiakkailta . Paikka on luultavasti yksi parhaista jos haluaa julkkiksia bongata, jos niitä tunnistaa isojen aurinkolasien takaa . Jatkoimme kuitenkin ajoissa kohti Vegasia.  Pimeän laskeuduttua alettiinkin olemaan perillä eli parhaimpaan mahdolliseen aikaan. Ja kyllähän sitä oltiin aika ihmeissään minkä näköinen Vegas on pimeällä. Kuinka övereitä valomainokset voivat olla monine väreineen. Meillä oli varattuna huone Stratospherestä kahdeksi yöksi ja pe yöksi huone Luxorista. Huoneet oli molemmissa hotelleista aika samanlaiset mutta Luxor sijaitsee huomattavasti paremmalla paikalla. Ekana iltana pysyttiin ihan vaan hotellilla ja kateltiin menoa. Aika hiljaista oli…juominen ei kuitenkaan ole kallista. Pelatessa juomia saa niin paljon kuin jaksaa juoda, joko ilmaiseksi tai dollarilla. Lisäksi yökerhoon voi ostaa rannekkeen joka maksaa 40 dollaria, tämän jälkeen siellä saa vetää viunaa niin paljon kuin haluaa . Huomattiin jo tällä hotelilla sellainen ikävä puoli että päästäkseen istumaan Vegasissa yökerhossa, niin pitää varata pöytä/pullo, ja se maksaa! Stratospheressä oli sentään muutamia istumapaikkoja.Ilta meni kuitenkin loppujen lopuksi hyvin, jokainen taisi lopuksi käydä voittamassa pelipöydistä vähän takaisin rahoja mitä illan aikana meni . Seuraavana päivänä olikin yllättäen vähän veto pois . Joten käytettiin päivä ja ilta kaupungilla kiertelyyn. Käytiin myös syömässä New York, New York hotellissa ja voi kyllä suositella Americana ravintolaa tai jotain vastaavaa…Ei enää muista . Käytiin myös hakemassa vähän käyttörahaa pelipöydistä. Helpotti huomattavasti Vegasin budjettia kun voitti useampia satoja dollareita . Takaisinpäin kävellessä käveltiin vielä Venetzia hotellin läpi ja kyl on aika valtava paikka. Tuntui myös ettei ihan kuuluttu jengiin farkuissa ja huppareissa . Mut ei meitä mitenkään pahalla kateltu, päin vastoin. Eräskin tumma mies käveli vastaan, hymyili ja heitti vaan jotain “What’s up guys?”. Muutenkin Suomalaisesta saattaa välillä tuntua oudolta kun porukka saattaa heitellä läppää ohi kulkiessaan. Tähän kyllä tottuu ja oppii heittelee jotain takaisinpäin..:) Loppu ilta vietettiinkin sitten hotellilla pelaillen. Kävimme myös pyörähtämässä yökerhossa mutta meno oli ihan yhtä hiljaista kuin edellisenäkin iltana. Kannattaa siis suunnata johonkin toiseen hotelliin katselemaan menoa, porukkaa kuitenkin oli liikenteessä paljon.

Perjantai aamusta olikin sitten siirtyminen Luxoriin. Odotukset hotellia kohtaan olikin kovat jo pelkästään hinnan takia. Huone siis ei ollut sen kummoisempi mutta näkymä 27. kerroksesta oli ihan kiva, ulos ja sisälle päin. Hotellin hintaa saa vähän takaisinpäin aina kun ajattelee kaikkea mitä siihen sisältyy. Stratospheressä päästiin ilmaiseksi sinne torniin ja yökerhoon. Luxorissa päästiin ilmaiseksi yökerhoon mikä olisi normaalisti maksanut 30 dollaria. Hotelli kannattaa varata ajoissa viikonloppuisin koska ainakin Luxor oli lauantaiksi buukattu täyteen eli jo heti aluksi selvisi että la tulisi lähtö Vegasista . Loppujen lopuksi tämä ei kyllä edes haitannut. Päivällä kävimme taas New York, New York hotellissa ja tällä kertaa menimme käymään hotellin vuoristoradassa mikä ei kyllä oikein tuntunut enää miltään Universalin Muumio-radan jälkeen . Päivällä ei oikein muuta tullut sitten tehtyä vaan aloiteltiin illan vietto ajoissa. Ysin pintoihin sitten suuntailtiin kohti hotellin yökerhoa. Ovella oli jo kaikki valmiina ihan kuin kerho aukeaisi just. Mentiin jonottelee siihen ja oltiin jonossa ekana. Jonoa alkoikin sitten kertyä ihan mukavasti eli kannatti mennä ajoissa. Päästiin jopa ensimmäisinä sitten yökerhoon mikä olikin todella hieno.  Pettymys oli kuitenkin suuri kun huomattiin että kaikki istumapaikat oli pöydän varanneille ja drinkit kalleimpia tähän mennessä. Tanssilattiakin toimi yleisenä käytävänä joten tanssiminen oli yhtä tuskaa. Kauniita tyttöjä kyllä riitti ja meno näytti ihan hyvältä aitojen sisäpuolella, eli kaikki pöydät ja sohvat oli aidattu. Muuten baari oli aika tukossa. Kannattaa kuitenkin käydä katsomassa jos huoneen on ottanut hotellista. Lähdettiin aika ajoissa ulos baarista ja pelailee eikä sitten jäänyt mikään hirveen hyvä maku Vegasin yöelämästä. Ehkä oltiin väärissä paikoissa, ehkä ei… Vegasista kuitenkin lähdettiin voittajina eli taaloja oli jokaisella enemmän matkakassassa kuin mennessä .

Olotila oli taas aamusta sitä luokkaa että ajateltiin siirtää Canyonille meno suosiolla Sunnuntaille. Matkasuunnitelmiin kuului vierailu Havasu Lakella koska jostain oltiin kuultu että siellä saattaisi olla menoa. No joo….Ois voinut jättää sen lenkin tekemättä , kylä oli aivan kuollut tähän aikaan vuodesta ja ei se muutenkaan kovin kummoiselta paikalta näyttänyt. Jatkoimme matkaa suoraan kohti Canyoneita ja lähellä sijaitsevaa Williamsin kylää. Kylä oli varmaan kylmin paikka seudulla koska pakkasta taisi yöllä olla jotain 10 astetta . Ja tässä vaiheessa sitten kävi sellainen pikku vipakin että joku onnistui kääntämään hanskalokerossa olevan “salakytkimen” ON asentoon ja tästä syystä emme saaneet takapaksia auki . Vitutus oli jo aika maksimissa yhden päivän jälkeen kun ei saatu tavaroita pois takapaksista. Siellä oli kuitenkin lähes tulkoon kaikki tavarat ja paperit. Jatkettiin kuitenkin matkaa vielä seuraavana päivänä Grand Canyonille. Onneksi sentään kamerat ei ollut takapaksissa, niin saatiin kuvattua Canyoneita. Puiston sisäänpääsymaksu oli 25 dollaria. Kyllä nekin on aika uskomattomia. Jatkettiin sitten ajelua kohti Flagstaffia kun navigaattori näytti että siellä olisi Nationalin toimisto mistä voitaisiin ehkä saada apua auton takapaksiin. (Tässä vaiheessa ei siis ollut vielä selvillä syy miksi paksi ei auennut.) Toimistolla ei kyllä oltu kovin avuliaita. Sanottiin vaan että soita numeroon…Ja sanottiin että mekaanikot saavat paksin varmaan auki Phoenixissa. No lähdettiin sitten etenemään ja matkalla yksi sitten huomasi kytkimen hanskalokerossa, ja kyl oltiin ihmeissään kun saatiin paksi auki , Taas kaikki hyvin :D

Ja matka jatkui , Ajelimme seuraavaksi Phoenixiin syömään. Mäkki-ruoka alkoi tässä vaiheessa jo tökkiä todella pahasti :\ Jotenka mentiin kokeilemaan jotain muuta ja päädyttiin Spagetti factoryyn. Ihan hyvää vaihtelua pikaruokaan :) Ei voi kuitenkaan kiistää sitä faktaa että pikaruoka Amerikassa on ihan yli halpaa :) Ateriat on jotain 5-6 dollarin pintaan. Normaali ruoka taas on sitten kympin pintaan. Matka jatkui vielä Tucsoniin asti josta etsimme mahdollisimman halvan huoneen. Western Inn hotellista irtosi loppujen lopuksi huone 53 dollarilla.  Ja suoraan nukkumaan…Tämän jälkeen meillä oikeastaan alkoi se tylsin vaihe matkasta. Monta päivää pelkkää ajamista pitkin pitkiä suoria…pisin taisi olla 27 mailia :) Maisemat ei paljon vaihdelleet vaan koko aika oli hiekkaa ja puskia. Tällä hetkellä ollaan El Pasossa mihin tultiin jo sen verran ajossa että ehdimme käydä katselemassa kauppojakin. Valikoimat tuntuvat olevan samat melkein joka ostoskeskuksessa mutta välillä tulee jotain löytöjä kuten poikien eckön t-paidat parilla eurolla. Oltiin aika yllättyneitä El Pasoon muutenkin miten huonossa kunnossa kaupunki on, vaikka talot ei ihan sitä luokkaa olekaan kuin “joen” toisella puolella, eli Meksikossa siis. Muutenkaan joesta ei pahemmin voi puhun, ennemminkin joku puro . Huomenna onkin sitten reissun pisin ajomatka San Antonioon. Toivottaan että kelit vielä vähän lämpenee…Mutta tälläistä siis tällä kertaa…

16.1.2008

 

Enkelten kaupunki

 

Tässä vierähtikin sitten useampi päivä kun taas ehti tänne kirjoittelee. Tuossa oli muutama yö kun ei edes ollut hotellissa ilmaista nettiä. Mutta siis Bakersfieldistä lähdimme Perjantaina kohti Los Angelesia ja päädyttiin Hollywood Downtowner hotelliin. Ilmakin lämpeni huomattavasti kun päästiin kukkuloidan yli ja mittari näyttikin sitten jo 25 astetta Losissa…EI PAHA :D Päivällä käytiin pyörimässä siinä hotellin ympäristössä Walk Of Famella ja siinä lähistöllä. Oltiin aika yllättyneitä kuinka epäsiistiä ja rempallaan koko alue on. Kaikilla kun kuitenkin oli sellainen odotus paikasta että kaikki on viimosen päälle.Käytiin poikien kanssa sitten samalla ostamassa vähän kuteitakin iltaa varten. Epäilys kuitenkin oli ettei ihan lenkkareissa ja t-paidassa pääse baariin. Puku kaupasta sattui sit mukaan jotkut halpis käärmeennahka kengät ja puvun takit, taisi mennä 50 euroa yhteensä molempiin :D En tiedä sitten oisko noi ollut välttämättömiä mutta kyl ovella yleensä poket katto kengät ja päästiin ilman ongelmia baariin, jopa ilman jonottamista. baareihinhan täällä alkaa porukka pakkaantumaan jo ysin aikoihin eli kannattaa olla ajoissa liikenteessä ja useimmat paikat menevät kiinni jo kello 2. Hinnat baareissa oli 8-12 dollaria per juoma eli kallista.  Perjantai tuntui olevan joku “malli” ilta tai vastaavaa kun kaikki naiset olivat todella hyvän näköisiä :P ja niitä oli paljon, ei haitannut meitä;) Tehtiin tuossa jo sitten seuraavana päivänä muutoksia matkasuunnitelmiin eli jatkoimme Losissa pyörimistä yhdellä päivällä. Ja OIKEASTI noi naiset ei ollut syynä siihen . vaan se ettei meillä olisi yksinkertaisesti riittänyt aika nähdä kaikkea. La päivä käytettiin alueen tutkimiseen autolla eli käytiin Malibussa ja ajelemassa rantaa pitkin ja kierreltiin jotain shoppailu mestoja. Aika äkkiä se päivä menee niinkin. Välimatkat on Losissa todella pitkiä pitkiä ja ruuhkat välillä todella rasittavia, mutta yllättävän hyvin täällä auton kanssa pärjää. Itse kuitenkin kaipaisi toimivaan metroa. Nopeuttaisi ja helpottaisi paikasta toiseen pääsemistä. La iltana oltiin sit taas radalla, yllättäen :D Homma oli vähän muuttunut pe illasta. Kaupungilla pyöri monia Hummeri-limusiineja ja porukka oli “tavallistunnut”, vaikka kyllä sitä silmänruokaa vieläkin riitti :) Ja nyt baariin pääseminen ei ollutkaan enää niin nopeaa. Taidettiin jonottaa joku 1,5h baariin ja osaksi päästiin sisään sen takia että niin moni luovutti edestä. Sisäänpääsy maksu oli 20 dollaria ja rinkit saman hintaisia kuin edellisenäkin iltana.Taidettiin la olla vasta 11 aikaan jonottamassa eli olisi pitänyt aikaisemmin tulla. Aika moni tuntui siinä jonossa menevänbaariin sisään ottamalla “pullon” eli pöydän missä on pullo viinaa ja limut. Hintaa taisi olla sillä huvilla jotain 250 dollaria.

Sunnuntaina painoimmekin sitten Universal Studiosille. Hintaa huville tuli 75 dollaria ja ei kyllä kaduta yhtään. Kannattaa käydä. Siel on muutamia asiallisia vuoristoratoja ja sitten sellaisia esittely juttuja miten leffat tehdään. Lopuksi käytiin katsomassa T2 3D mikä oli ihan älytön kokemus ja tämän jälkeen Beowulf 3D. Ei  pysty sanoin kuvaamaan miten paljon hienompaa on katsoa 3D elokuvaa verrattuna normaaliin leffaan. Kannattaa mennä katsomaan.Leffan jälkeen kello oli jo yli 11 eli koko päivä menee helposti siellä. Jäi osa näytöksistä näkemättäkin.

Maanantaina lähdettiin sitten suuntamaan kohti Tijuanaa. Tarkoituksena oli jo samana päivänä mennä rajan yli mutta ilta tulikin äkkiä vastaan kun mutkien kautta kierreltiin San Diegoon. Jätimme Sea Worldin nyt väliin jotta saataisiin edes jotenkin pidettyä reissun budjetista kiinni :)  Hotelleihin kun tähän mennessä on tainnut mennä noin 100 dollaria per yö. Olemme tähän mennessä keskittyneet hotelleihin mitkä ovat lähellä menoa mutta mitä noita mainoksia on katsonut kaupunkien ulkopuolella niin noin 45 dollaria maksaa edullisimmillaan huone + verot. Mutta joo, siis San Diegosta. Kaupungin piti olla vaan pikavisiitti eli hotellista huone ja unta palloon. Kuitenkin lähdettiin illalla vielä syömään ja samalla sitten eksyttiin kylille. Yllätyimme todella paljon millainen paikka San Diego oli Losin jälkeen. Kaupunki on todella siisti ja alueella kulkee ratikka millä pääsee ympäri kaupunkia. Kävimme pyörähtämässä kaupungin pääkadulla missä porukkaa oli todella paljon. Katu on täynnä lähinnä ruokaravintolaita jotka illan myötä muuttuvat baareiksi. Käytiin istumassa Henrys Pubissa jolla taitaa olla Suomalainen omistaja. Läksimme kuitenkin ajoissa takaisin hotellille mutta paikassa taisi olla jo täysi meno päälle 11 aikaan. Tämä siis maanantai iltana.

Seuraavana aamuna herättiin taas virkeinä jatkamaan matkaa ja läksimme autolla kohti rajalla olevaa parkkia. Parkkeja alueelta löytyy monia ja hinnat vaihtelevat 4-8 dollarin välillä. Bussi maksaa rajan yli 8 dollaria. Helpoin tapa varmaan ylittää raja sillä pääsee helposti takaisinkin. Olimme todella yllättyneitä kuinka helposti rajan yli pääsi molempiin suuntiin. Meksikoon mennessä meiltä ei kysytty mitään ja takasin päin vilkaistiin vain passeja nopeasti. Takaisin tullessa kannattaa kuitenkin varautua jonottamiseen. Meiltä meni 2h tuntia rajalla bussissa istuessa vaikka välillä vaihdoimme bussia lähempänä rajaa olevaan. Tijuana oli meille hieman pettymys. Miljoona samanlaista kojua myy krääsää, lääkkeitä jne. Baareja ja ravintoloita löytyy.  Voi olla että meno on aika villiä tuolla yöaikaan ja juomat halpoja. Tarjolla tuntui olevan lähes kaikkea mitä vaan keksii tai ainakin lähes kaikkea meille tarjottiin tytöistä essoon. Tulipahan sekin nähtyä. Illalla ajoimmekin sitten takaisin tänne Losiin ja Pasadenaan. Lähinnä odotellaan huomista Vegasia. Eli tänään kohtuullisen ajoissa nukkumaan ja huomenna ajoissa liikkeelle. Vegasista varattiin hotellit etukäteen koska emme nähneet mitään syytä alkaa kilpailuttamaan hotelleita kun expedia tarjoaa viikolla huoneen hinnaksi 50 dollaria. Jatkellaan taas kun ehditään… :)

11.1.2008

 

Vettä ja lunta

Tiistaina auringonpaiste vaihtuikin sitten vesisateeksi ja päätimme sitten pyöriä San Franciscon ympäristössä autolla . Vettä satoi välillä kaatamalla ja välillä ei lainkaan. Käytiin katsomassa Golden Gatea sieltä kukkulan päältä eli Friscosta päin tultaessa heti vasen jne. Hyvältä näytti. Päällä ollessa sumukin iski niin että loppujen lopuksi ei enää koko kaupunkia näkynyt. Lisäksi käytiin pyörähtämässä jonkun tornin luona siinä keskustassa, korkeiden mäkien päällä muttei kuitenkaan kiivetty torniin. Olisi muistaakseen maksanut 5 dollaria. Sitten käytiin ajelemassa Berkleyässä, siellä ei ollut pahemmin mitään nähtävää mutta tulipa nähtyä. San Franciscosta jäi aika ristiriitainen kuva loppujen lopuksi. Kaupungilla kun saattoi kortteleiden välillä vaihdella todella paljon ihmiset. Esimerkiksi edellisellä kadun pätkällä saattoi kadun reunassa nukkua joku heikko osaisempi, toinen työnnellä kärryjä missä luultavasti oli mukana koko omaisuus ja kadun reunalla hengailla ihme jengiä. Toisaalta seuraavalla kadulla käveli pelkästään ihmisiä puvut päällä.

Jatkoimme sitten keskiviikko aamusta kohti Yosemitea. Mielessä oli pelko siitä että lunta siellä on ja ettemme pääse sinne. Ja vannottiin ettemme ala ketjuja laittamaan sitä varten päälle tai edes ostamaan niitä. Portille päästyämme meitä odottikin sitten kyltti “Chains requested”. Siinä vaiheessa oli kuitenkin oli jo sen verran kilometrejä takana, että ajateltiin käydä hakemassa ketjut läheisestä myymälästä. Myymälä oli jotain 5 mailia ennen Yosemiteä ja ketjut maksoi 50 dollaria. Siinä vaiheessa vielä ajateltiin ettei niitä ole pakko laittaa alle, että ne tarvitsee vaan olla mukana ja laittaa alle tarvittaessa. No joo takaisin portille sitten ja siellä ukko sanoikin että ketjut alle heti. Eikä mikään ihme, puistossa oli lunta parhaillaan noin metri :P Ei siinä sitten auttanut kun alkaa lukemaan ohjeita et miten ketjut oikein pitää laittaa päälle :\ No aika yksinkertainen hommahan se loppujen lopuksi oli.  Autolla oli kyl sen jälkeen aika kauhea ajaa ja maksimi nopeus 25 mph. Matka jatkui kuitenkin ja toivo eli että näemme vielä isoja puita ja mahtavia maisemia. Yosemitessa olevat puut kuitenkin ovat kaukana tiestä jotenka olisimme joutuneen kävelemään jonkun 4 mailia nähdäksemme jotain. Jätimme väliin koska emme olleet edes varautuneet nollakelissä ulkoiluun. Puut jäikin sitten näkemättä mutta niiden maisemien jälkeen mitä tuolla nähtiin niin ei paljon haitannut. Ne kalliot on jotain aivan uskomatonta auringon laskun aikaan :D Kävimme pyörähtämässä siellä puiston perällä olevan hotellin luona ja tämän jälkeen lähdimme suuntamaan pois päin kohti etelä porttia. Tarkoituksenamme oli löytää hotelli jostain etelä portin läheltä ja löysimmekin. Ennen kuin kävimme kysymässä hintaa reaktiomme hotellista oli että tämä on aivan liian kallis meille. Yllätys oli suurin kun käytiin kysymässä huoneen hintaa. Hinta 129 dollaria. Hinta oli aivan kohtuullinen kun katsoin hotellin tasoa. Huoneen ovessa kuitenkin luki huoneen hinnaksi jotain yli 300 dollaria joten :) Pistelen infoon tuosta lisää myöhemmin. Ja eteenpäin…

Aamupäivästä läksimme sitten jatkamaan matkaa ja ajateltiin että mennään sitten katsomaan niitä puita toiseen puistoon eli Sequoia National Parkkiin siinä toivossa ettei sitten tarvitsisi kävellä niin paljon. Puistossa meitä odotti sitten 15 mailia todellista mutka tietä ja loppupuolella taas muutama maili ketjuilla ajamista. Mutta taas kerran reissu kannatti. Oli uskomatonta nähdä kuinka isoja puut voivat olla. General Sherman oli jotain ihan uskomatonta jo pelkästään 11 metrin halkaisijallaan :P ja puita oli paljon siellä. Lisäksi tuli nähtyä kojootteja, peuroja ja pesukarhu. Kannattaa käydä katsomassa jos tuolla päin on liikkumassa.

Jatkoimme puistosta kohti Bakersfieldiä missä tällä hetkellä olemme yötä. Hotellina Holiday inn joka sekin oli yllättän edullinen emmekä jaksaneet alkaa metsästämään parin dollarin säästöä sitten. Mutta lähden tästä nukkumaan kun noi kaksi muutakin tuolla jo kuorsaa :D huomenna matka jatkuu aamupäivästä kohti Losia…

8.1.2008

 

Joo ja EI

Joo ollaan nyt päästy San Franciscoon :) Matka meni osaksi hyvin ja osaksi ei niin hyvin. Tiedossa oli ettei vastoinkäymisiltä voi välttyä ja osattiinkin odottaa sitä. Lento Helsingistä Frankfurtiin meni hyvin eli lento oli ajoissa liikkeellä ja ajoissa perillä. Lisäbonuksena lennolla tarjoiltiin ruokakin :) jotain pastaa se oli. Ja vaihto Frankfurtissa meni ihan hyvin, matkalaukut tulivat New Yorkkiin asti :) Pieni pettymys lennolla oli ettei jokaisella ollut omaa TV-näyttöä ja muutenkin kone oli vähän kuin jostain ysäriltä. Ruokana oli lohta ja perunaa, jonka lisäksi lopuksi sai jonkun pizzaleivän.Vähän harmitti kävellä business luokan läpi koneeseen kun niillä oli kaikkea kivaa siinä ja tilaa tosi paljon. Perille kuitenkin päästiin :D

Tähän asti kaikki menikin ihan hyvin. No otettiin sitten siitä taksi hotellille, ylläripylläri et heiteltiin sit vähän rinksaa ku ei löytäny hotellia ja pisti loppujen lopuksi meidän piikkiin sen, mutta 15 dollaria sinne tänne tossa vaiheessa ei paljon haitannut. Hotelli oli ihan jees, mutta useamman yön jos meinaa viettää niin kannattaa ottaa toinen hotelli. Huone oli kuitenkin ihan siisti. Yöllinen meteli vaan häiritsi nukkumista, tuntui kuin joku ois lyöny nyrkillä tunnin välein oveen tai jotain. Aamulla päästiin sitten ihan hyvin lentokentälle ja ei ole paljon muuta kuin positiivista sanottavaa jetBlue lentoyhtiöstä. Homma pelasi todella hyvin. Henkilökuntakin heitti vähän vitsiä koneessa. Ruokaa ei kuitenkaan tarjoiltu tällä lennolla, mikä oli hieman pettymys ja yli 6h lento kuitenkin. Snaksuja ja juomaa sai kuitenkin niin paljon kuin jaksoi tilailla. Perille päästyä tulikin sit viel todettua et onpas kaikki mennyt hyvin, eikä mitään pahoja ongelmia ole ollu. No joo sitten ongelmat alkoivatkin.

Mentiin hakemaan autoa National yhtiöltä. Nainen kyseli siin kaikkea infoa jne. Sit alko viilaamaan korttia siinä sanomatta mitään et paljon lasku tulisi olemaan. No joo ei menny läpi sitten. Sit kysyin siinä et paljos se lasku muuten on…Päässä olin laskeskellu et 199 se palautus maksu ja sit muutama satanen noita kuskilisiä ja navista sit joku 150 taalaa. Nainen sit sano vaan et hinta on jotain 2000 taalaa. EI paljon hymyilyttänyt siinä vaiheessa. Kysyin sit siinä et mikäs siin niin paljon maksaa ni sano et noi lisäkuskit maksaa 1500 taalaa. No sepäs kiva :\ Joo sanoin sit siin ettei nää pojat joka päivä aja et valitaan ne päivät niinkuin meille oli eautovuokraamolta sanottu että voi tehdä. Niin EI kuulema voi tehdä, se on kuulema joko tai. No eihän siinä sitten auttanut kun tehdä päätös että vain mä ajan :\ katellaan nyt miltä se tuntuu nyt sit  ajaa 8000 kilometriä. Palautetta tullaa laittamaan eautovuokraamolle. Tarkoitus oli soittaakkin sinne muttei ollut enää auki siinä vaiheessa. No mut muuten kaikki meni sit hyvin tääl Friscossa, saatiin hotelli jne. käytiin jopa ajelees noita jyrkkiä mäkiäkin. Mutta joo…jatkellaan tästä nyt syömään jotain…jatkelen kun ehdin :)

3.1.2008

 

Pari päivää lähtöön

Kaikki alkaa olemaankin jo valmiina lähtöä varten. Osaksi on pakattuna kamatkin ja loput pakataan luultavasti hetki ennen lähtöä. Tarkoituksenamme oli ottaa matkalle mukaan myös navigaattori, mutta Amerikan karttojen löytäminen navigaattoriin osoittautuikin vaikeaksi. Katsotaan jos saisimme vuokrattua laiteen autovuokraamosta tai sitten ostettua jostain, katsotaan nyt. Helpottaisi luultavasti huomattavasti paikkojen löytämistä, vaikka kuulopuheiden mukaan siellä onkin kyltit sen verran selkeitä ettei vikaan voi mennä. Paperikartta tullaan luultavasti ostamaan joka tapauksessa.

Varattiin tuossa sitten vielä hotelli San Franciscostakin ettei tarvitse alkaa sitä vielä etsimään siinä vaiheessa kun päästään paikan päälle. Voi kuitenkin väsyttää jonkun verran kun on reilusti noita lentotunteja siinä vaiheessa takana ja rytmi aivan sekaisin. Säätäkin on tullut tutkailtua jonkun verran ja ihan ok keliltä näyttää. San Franciscossa ja muutenkin tuolla rannikolla taitaa tähän aikaan vuodesta tuulla aika reilusti, mutta sehän ei menoa haittaa kunhan ei vaan lunta sada. Ja yritämme kuitenkin pysyä koko ajan alueella missä lunta ei sada. Floridassa sää näyttikin sitten helteiseltä. Taisi näyttää mittari eilen jotain 27 astetta eli siellä sitten luultavasti päästään nautiskelemaan lämmöstä :) .

Seuraavaksi kirjottelenkin sitten luultavasti jostain päin Yhdysvaltoja…. :D

2.12.2007

Tarkennuksia suunnitelmiin

Tehtiin tuossa sitten vähän tarkennuksia suunnitelmiin illalla, katseltiin kakkoselta vähän Vegasista ohjelmaa ja kyl alkaa matkakuume painaa jo aika pahasteen :) Mietittiin tuossa vähän noita ajopäiviäkin kun näistä kahdesta alaikäisestä pitää maksaa sitä lisämaksua ja pitää etukäteen tietää milloin he ajavat. No mutta se on nyt tehty ja samalla mietittiin tuota listaa mitä kaikkea pitäisi ottaa mukaan ja mitä sitten ostaa sieltä. Tavaran määrä yritetään pitää minimissä ja ostaa sitten sieltä PALJON kaikkea kivaa…riippuen tietysti miten rahat riittää.

Tärkeimmät asiat matkan kannalta onkin tehty, autonvuokrausta lukuunottamatta mikä menee maksuun 10.12. jonka jälkeen odotellaan vaan reissua. Onneksi on joulukuu ja on muutenkin kaikkea toimintaa tässä niin ei tuo matka ehdi pyöriä aivan koko aika päässä. Kävin tuossa ostamassa tuon Madventures kirjankin ja tällä hetkellä olen puolessa välissä. Voin kyllä lämpimästi suositella opusta. Paljon hyviä vinkkejä reissaamisesta ja paljon hyviä juttuja mitä pojille on sattunut reissun päällä :D

27.11.2007

 

Lissää suunnitelmista

Matkamme olisi tarkoitus jatkua San Franciscosta kohti Yosemiteä ja jossain sitten punkkailla siellä. Tämän jälkeen suuntana viikonlopuksi Los Angelesiin. Siellä varmaan käydä kattomassa perus nähtävyydet. Kai ainakin Universal Studiolla. Losista matkamme varmaan jatkuu kohti Meksikoa. Matkalla ehkä vierailemme miekkavalas puistossa jos sen löydämme :D Nimi oli muistaakseen San Diego Sea World. Meksikoon mennessä auto luultavasti jätetään jenkkilän puolelle ja menemme jalan rajan yli ja vietämme yön siellä. Jossain vaiheessa seuraavana päivänä sitten takaisinpäin ja kohti Vegasia. Tämän jälkeen suunnitelma onkin sitten aika avoinna…nokka kohti Miamia ja siin matkalla punkkailua milloin missäkin. Disney Worldissa olisi sitten tarkoitus viel vierailla, kun siellä kulmilla ollaan jossain vaiheessa. Muita paikkoja mitä Floridassa ajateltiin käydä kattelemassa on Everglades ja Kennedy Space Center. Tässä on siis alustava suunnitelma… :)

26.11.2007

 

Jatkoa

Aamusta jatkamme sitten San Franciscoon, jossa olisi tarkoitus punkkailla pari päivää ja toipua matkasta. Voi nimittäin olla tunnit vähän sekasin tuon jäljeen :D. Auto meidän pitäisi saada heti lentokentältä eli siitä se sitten lähtee…matka kohti Miamia, mutkien kautta tietenkin :) Miamissa meidän pitäisi olla helmikuun ekaan päivään mennessä, joten kiirettä ei pitäisi ainakaan vielä olla. Viimeinen viikonloppu reissustahan on sitten varattu New Yorkille, josta on jo varattuna hotellikin. Pistelen tonne Info osioon sitten noita tarkempia tietoja hotelleista, lennoista, autosta ja hinnoista.

26.11.2007

 

Aloitellaan nyt jostain

Matkahan on jo varattuna eli lähtö 6.1.2008 sunnuntaina kello 13, tavoitteenhan alunperin oli päästä lähtemään jo torstaina tai perjantaina mutta kuppailun takia hinnat nousivat niin reilusti ettei ollu enää mitään järkeä lähteä silloin ja siirsimme lähdön sunnuntaille. Paluu päiväksi tuli 5.2.2008 ja tiistai eli kuukausihan tuohon tulee aikaa heittää keikkaa ympäri Yhdysvaltoja. Lennot varasimme Supersaverin kautta välille Helsinki-Frankfurt-New York. New Yorkista olisi sitten tarkoitus jatkaa maanantaina kohti San Franciscoa. Mietimme aluksi myös suoraan jatkamista, mutta saapumisaikamme New Yorkiin on niin myöhäinen, että meillä olisi tullu todella kiire jatkolennolle ja päätimme ottaa varman päälle eli hotelli lentokentän läheltä ja aamusta jatkamme matkaa.

 

About Us | ©2008 Copyright Gurgot.com