Sadventures

Takana on nyt 4 kuukautta, 10 maata ja tuhansia kilometreja. Takana on karua autiomaata, huikeita vuoristomaisemia ja tiheita viidakoita. Takana on overeita miljoonakaupunkeja, pienia tuppukylia ja muutaman kymmenen ihmisen asuttamia pienia saaria. Takana on kymmenia bungaloweja, mita ihmeellisimpia kulkuneuvoja ja uskomattomia stooreja ja tapahtumia. Ennen kaikkea takana on tuhansia mielettoman upeita ihmisia.

Nyt rupee siis olee se hetki, et taman reissun osalta homma on pulkassa ja olis loppuspiikkien aika. Mita tasta kaikesta jai, edella mainitun lisaks, lopulta kateen? Kovin kauaa asiaa ei tarvi kelailla, koska paallimmaisena fiiliksena on ehdottomasti se, etta jossain todella viela pystyy loytamaan sen vapauden ja rauhan, jota Suomessa elaessa ei koskaan pysty. Asiat taalla hoituu omalla painollaan turhia stressaamatta. Taalla elama tuntuu elamalta. Jokaista lakipykalaa ei tuijoteta sanatarkasti, vaan asioissa osataan soveltaa. Muutenkin Aasiassa pyoriessa vahan valia tulee mieleen joku typera laki tai muu juttu, et minka takia meilla on tommonenkin Suomessa. Mita valia, vaikka taksin takapenkilla istuu 5 tyyppia? Mita valia, jos joku vetaa rookia baaritiskilla? Mita valia, vaikka joku ostais bissea iltaysin jalkee kioskilta? Mita valia, vaikka Ilkka Kanerva kirjottais yotapaivaa tekstiviesteja itse Peter Northille? Tuntuu valilla, et keskitytaan ihan vaariin asioihin. Elamasta taalla ja elamasta Suomessa vois vuodattaa vaikka koko kirjan, mut tiivistetaan se nyt tahan vaikka nain. Kumpi on parempi: elaa suomalaisessa yliorganisoidussa holhousyhteiskunnassa, jossa kultasin varikynin piirretaan valmiit askelmerkit, eika sun tarvi ku kavella vai onko antosampaa tehda ite ne askelmerkit ja oikeesti tuntea elavansa..?? Jokainen paattakoon hiljaa mielessaan. Kuuluisaa matkailukaksikkoa lainatakseni: “kerran kun paasee hakista ulos, ni tietaa miltaa tuntuu olla ulkopuolella!”

Toinen pointti, jota tulee taalla maailmalla reissatessa paljo kelailtua on elainaktivistien niin vilkas, mutta kasittamaton “jarjen” juoksu. Mun puolesta kyseiset horhot vois vaikka muuttaa Etela-Mantereelle kasvattamaa lumipalloja. Kuka helvetti edes kehtaa puhua jostaan elainten oikeuksista, kun maailmalla niin monen ihmisen oikeudet ja elama on poljettu maan tasalle. Meneppa taalla osottamaan jonkun paikallisen lautasta ja sanomaan et toi sun syoma sika on elany vankeudessa. Vaitan, etta taas saadaan yks kuolonuhri lisaa, mut syyna ei oo tal kertaa nalanhata, vaan naurunpuskahdusten aiheuttamat vatsakrampit ja sita seuraava tuskallinen tukehtuminen.

Mut joo, vuodatus sikseen. Monia varmaan kiinnostaa mitka mestat on erityisesti jaany mieleen. Hyvia paikkoja on koko reissu taynna ja jokaisella maalla ja kohteella on aina hyvat puolensa. Nostetaa nyt kuiteski muutama paikka yli muiden. Filippiineilla on itelle ollu aina erityinen merkitys ja tulee jatkossakin olemaan. Maassa riittaa tutkimista vuosiksi ja esim. Boracayta hienompaa biitsia saa varmasti hakea. Vang Vieng taas kaikessa biletyksen ja chillailun muodostamassa synergiassaan on kanssa ehdottomasti karkipaassa. Laos kokonaisuudessaan on jotain ihan kasittamatonta. Sita ei etukateen oikein osannu edes kuvitella et jossain viela voidaan elaa noin rauhassa. Perhentian Islandin (Malesia) ja Koh Rungin (Kambodza) tarjoama kommuunielama on taas omalla tavallaan jaany ikuisesti mieleen. Erityisesti Koh Rung on sellanen mesta, johon vois helposti jumahtaa kuukausiksi, eika ulkopuolista maailmaa tulis ikava hetkeksikaan. Useista reissun aikana lapi kaydyista miljoonakaupungeista Hong Kong jatti leffamaisella fiiliksellaan ja katukuvallaan loistavan vaikutelman, kun taas Cambodian paakaupunki Phnom Penh oli tunnelmaltaan omassa luokassaan. Lahihistoriassa kovia kokenu kansa on noussu yllattavan hyvin jaloilleen ja PP:ssa jos jossain ihmisen on hyva olla. Siina nyt siis joitain monista hyvista.

Mitka kohteet sitte taas ei valttamatta ihan niin paljoa kolauttanu? Kiina kokonaisuudeessaan oli muuten mahtava, mutta ajankohdan ja kelien takia jaa ehka muiden varjoon. Chinalandiaan kantsiikin rynnia ehdottomasti kesaaikaan, jolloin maa on varmasti parhaimmillaan. Kota Kinabalu on sekin hieno paikka, mutta persaukiselle (kuten me) lopulta aika tylsa, koska kaikki tekeminen pyorii kalliiden aktiviteettien ymparilla. Phuketista ei tarvi sen enempaa edes kommentoida. Sanotaanko vaikka nain, etta sinne ei tarvi menna enaa koskaan. Thaimaa muutenkin oli todella suuri pettymys, kiitos turismin. Puukon isku kylkeen on erityisen kova, jos kay ensin pyorimassa Laosin ja Kambodzan kaltaisissa maissa.

Kokonaisuudessaan fiilarit reissun suhteen on enemman kun loistavat. Niihan sita sanotaan, etta matkailu avartaa, ja pakko se on todeksi totea. Vaikka naita juttuja, kuinka blogeilee tai selittaa ei tata hommaa silti hiffaa ennen ku ite lahtee tien paalle. Uskallan vaittaa, ettei hetkeakaan naita tuu katumaan. Tata juttua kirjottaessa mulla on naamalla aarimmaisen levea hymy ja samaan aikaan silmassa suuren suuri kyynel. Se varmaan parhaiten kuvaa tan hetkisia fiilareita. Toisaalta on loistava fiilis palata ja naha taas frendeja. Toisaalta jos paalua olis ni maailman kiertamista vois jatkaa kuukausia. Nyt siis kuitenki on aika palata takasin normaaliin “elamaan”. Suuren suuri kiitos kaikille blogia seuranneille! Alkaa kuitenkaan viela deletoiko osotetta, koska Kimberly kertoo viela omia loppufiilareita piakkoin. Mut joo, pikku hiljaa nokka kohti Suomea. Ei muuta ku katta pystyyn ku nahaa!!!!!!

Vinkit vihjailtuna on aika jatkaa tarinoiden kertomista.

Rajan ylitys sujui suhteettoman huolettomasti. Tosin kahden maan valiseksi rajaksi ei paikkaa olisi uskonut hyvalla tahdollakaan, ellei olisi paremmin tiennyt. Pienen pieni puomi tiella ja tien vastakkaisilla puolilla kaksi n.15 nelion koppia, molemmille maille omat. “Leimausverot” maksettua ja virallisesti Kambodzaan tultua hypattiin bussiin, joka huristeli Stung Trengiin. Taallahan asiat eivat taas menneet, kuin oli suunniteltu. Rahaa, dollareita tai rialeja, ei ollut kuin haviavan pieni maara, joten ATM etsinta alkoi. Kivuttomasti se loytyikin, mutta onnen tunne havisi hyvinkin nopeasti.

Yksi: Automaatti hyvaksyi vain Visa-kortit, eika mitaan muuta. Kaksi: Automaatti oli tietenkin kaupungin ainoa. (Lahin automaatti, joka olisi hyvaksynyt muita kortteja oli Phnom Penissa, jonne olimme suuuntaamassa, mutta ilman rahaa se vaikutti Mission Mahdottomalta) Kolme: Paikallinen pankki ei huolinut Euroja vaihossa, jota olimme pitanyt hata varana. Pieni epatoivon tunne alkoi jo hiipia takavasemmalta ja kuiskia korvaan epamielyttavia ajatuksia. Sitten yritettiin lainata samasta rajan ylitys “ryhmasta” tulleilta rahaa, mutta heillakaan ei ollut Visa korttia tai eivat muistaneet tunnuslukujaan. Saatiin, kuin saatiinkin sitten lainattua 10 dollaria, jotta paastaisiin bussilla eteenpain. Seuraava pommi: Bussit jo tayteen puukattuja, joten niihinkaan ei paasisi. Epatoivon orastava kipina alkoi jo lyomaan liekkia luomien takana. Onneksi se aurinko loytaa tiensa pilvien lomasta ja travelleri loytaa keinot. Sattumalta loydettiin paikka, jossa saimme viimeiset eurot vaihdettua dollareiksi, tosin heikolla kurssilla, ja samasta paikasta viela saadettya taksin kohti Phnom Penia. Hieman ruokaa alle, istumaan “taksiin” ja olo alkoi jo helpottua. Taksihan oli vaan, joku paikallinen menossa PP:hen omalla Toyota Camryllaan. Tiesimme, etta haemme muutaman tyypin lisaksemme autoon ja sitten suuntana paakaupunki. Ei sita kuitenkaan osannut arvata, etta autoon ahtautuisi nelja ihmista takapenkille JA nelja, siis 4, ihmista etupenkeille!!! Eikun taittamaan 7h matkaa…

Paakaupunki Phnom Phen oli tahan astisen reissun kuumin kaupunki, ja ehka kuumin paikka muutenkin. Suihkun raikas tunne kesti ehka kolme minuuttia suihkun jalkeen. Majoituimme Lake side:lle, josta halpoja majapaikkoja loytyi. PP tarjoaa paljon erillaisia aktiviteetteja, you name it. Paatimme tutustua tunnetuimpiin. Kavimme S21:ssa, joka oli vanha koulu, mutta toimi Puna Khmerien vallan aikana vankilana ja kidutushelvettina. Nykyaan paikka on muutettu museoksi. Erittain surullista, raakaa ja epainhimillista toimintaa oli siella harjoitettu ja VAIN n. 30 vuotta sitten. Tunnit hurahtivat tutkiessa aluetta ja seuraavaksi suuntanan Killing Fields. Paikka, jonne vangit S21:lta siirrettiin kylmaverisesti tapettaviksi. Taalla tapettiin n. 200 000 ihmista ja joukkohautoja oli useita. Suuri monumentti muistuttamaan tapahtumista oli pystytetty paikalle. Se sisalsi kaikki paakallot, jota alueelta oli kaivettu ylos. Nakya ei voi edes sanoin kuvailla. Seuraavana paatimme kokeilla jotain hieman erikoisempaa, tai siis ainakin meille. Suuntasimme ampumaradalle ja paatimme kayda kokeilemassa milta tuntuu ampua maailman kuuluisimmalla aseella, AK-47:lla. Mitaan asehulluja kumpikaan meista ei ole, mutta kun kerran tilaisuus tulee eteen, on siihen tartuttava.

Viimeisina paivina Phnom Phen alkoi tyhjentya ja kaupat sulkemaan ovia. Syyna tietenkin oli Aasian uusivuosi, jota vietetaan kolmesta viiteen paivaan. Meillehan tama oli jo kolmas uusivuosi tana vuonna. Ollaankohan me nyt sitten vanhennuttu 3 vuotta vai onko se aika suhteellista, tai no suhteetonta… UV aasiassa on aivan mahtava juhla. Tarkoituksena on kastella kaikki mika liikkuu tai yrittaa olla liikkumatta. Viela kun tahan lisataan vauvatalkkin heitelly muiden paalle, saadaankin sotkua aikaan. Maassa maan tavalla ja mehan juhlittiin kadulla paikallisten kanssa. Kaupunkiin jaaneet ihmiset pystyttivat bileensa kadunkulmiin ja DJ:t soittivat musiikkia, ihmiset tanssivat ja pitavat hauskaa. Meidan seurua, joka oli paisunut yli 10 henkiseksi, otettiin avosylin vastaan. Tunsi heti olevansa osa suurta perhetta.

Kello herattaa aamusta. Silmia siristaen Mane huomaa, etta bussi lahtee talla minuutilla. Myohastyttiin bussista. Hamara muistikuva, etta seuraava lahtee kolmen tunnin kuluttua. Muutama tunti unta ja kysymaan saako lipun vaihdettua ja iloiseksi yllatykseksi dollarin lisamaksulla saatiin lippuvaihdettua. Matkaan siis. Ainiin, kohteena Sihanoukville, Kambodzan suurin rantalomakohde. Tarkoituksena viettaa muutama yo mantereella, jonka jalkeen suunnata Bamboo Islandille. Anu, joka oli liittynyt Sadventuresin matkaan jo PP:ssa tuli vuorokauden meidan jalkeen ja sitten siirryimmekin jo Bamboolle. Anu toi mukanaan viel Kanadalaisen Rachelin, joka muutaman paivan viihtyi seurueessamme.

Bamboo Islandista saimme tietaa travelleripuskaradion kautta Laosissa. Paikka on pieni, armeijan omistama, saari n. 45 minuutin matkan paassa mantereelta. Saarella on kaksi resorttia ja kolme ravintolaa. Paikka missa oli hyva huuhtoa kaupungin polyt ja halinat mielesta. Suurin syy miksi halusimme vierailla saarella oli huhu, etta saari on menossa myyntiin muutaman vuoden sisalla. Toisin sanoenm, hyvasti siis rauhallinen ilmapiiri ja “tervetuloa” betonihotellit ja turistimassat. Paivat kuluivat omalla painollaan ja illat parannettiin maailmaa. Viimeisena iltana paatimme tehda nuotion autiolle rannalle ja toimittaa yhden tekemattoman tyon. Fiilis oli mahtava, ainoa valo oli nuotion liekkien loimu ja kylmat oluet pitivat kehon viileana. Nuotion ollessa tarpeeksi suuri Mane kaivoi repustaan Ravintola Rock hupparin ja uhrasi sen (vihdoin ja viimein). Viimeiset hyvastit ja hautajaiset Rockin muistolle.

Saarelta pois paasya vaikeutti rankka merenkaynti, mutta pienella saadolla paastiin takaisin Sihanoukvilleen. Seuraavaksi ajattelimme lahtea tutkimaan Koh Rung saarta. Saimme saapuessamme flaijerin, jossa luvattiin majoitus, 3 ateriaa paivassa, ilmaiset vedet ja hedelmia. Kaikki tama 10 dollaria/paiva. Tarjoustahan ei voinut vastustaa. Ajatuksena oli viettaa kaksi, kolme yota saarella ja palata Sihanoukvilleen. Toisin kavi. Matka saarelle oli pitempi, kuin Bamboolle ja se kesti vajaat 3 tuntia. Vastassa oli vanhempi herrasmies, joka ohjasi meidat isoon dormiin, josta saimme valita sankymme. Ensimmainen paiva meni hieman ihmetellessa ja hammastellessa. Tutustuimme kuitenkin Rudy:n, joka pyoritti paikkaa ja kolmeen travelleriin, jotka olivat toissa siella. He kertoivat saaresta ja paikasta yleisesti. Tarinalle ja naille ihmisille voisi antaa kokonaisen oman blogipatkan, mutta yritan nyt vain hieman raottaa verhoa.

Paikka oli avattu vain 10 paivaa ennen meidan tuloamme ja nuoret travellerit olivat rakentaneet sen. Paikka oli vanha raputehdas, mutta hylatty, kun ravut havisivat saarelta. Asiat pyorivat sukelluksen ymparilla ja sen ehdoilla. Rudy, sukellusopettaja pyoritti paikkaa lepposalla ilmapiirilla ja osoittautui aivan mahtavaksi persoonaksi. Elama oli kommuuni muotoista, syotiin yhdessa ja hengailtiin porukassa. Paikallisia saarella asui n.60-80 ja aivan mahtavia ihmisia. Lapset tulivat paivisin, iltaisin ja joskus jopa oisin leikkimaan ja hengailemaan meidan kanssa. Paadyimme viettamaan viikon saarella heidan kanssaan. Taytyy myontaa, etta saarelta lahtiessa oli haikea olo. Aivan, kuin olisi lahtenyt kotoaan pitkalle matkalle vasten tahtoaan. But the road goes on and on…

Kaksikko suuntaa seuraavaksi takaisin Enkelten kaupunkiin, Bangkokiin. Luvassa reissun viimeiset hetket ja viimeiset Dollarit. Jos jotain tarinoinnin arvoista ilmenee Bangkokissa, se tullaan kertomaan Suomen olosuhteissa. Blogi on siis tullut siihen pisteeseen, etta loppuitkuja tai tassa tapauksessa loppusanoja vailla (jotka viela julkaistaan) etta on aika kiittaa matkastamme kiinnostuneita ja suuri hatun nosto kaikille kommentoineille.

Jepa jee! Tanaan tiistaina 14. huhtikuuta on reissua takana tasan 100 paivaa ja tamankertanen retki rupee vajaamatta pikku hiljaa kaantyman loppupuolelleen. Siispa nyt onkin hyva hetki kertoa matkan varrella opittua. Osa seuraavista tipsuista saastaa rahaa, osa aikaa ja osa hermoja. Jotkut ehka jopa kaikkia. Osa taas saattaa olla muuten vaan hyva muistaa taalla maailmankolkassa liikkuessa. So let’s hit the road…

1. Syoda voi joka maassa hyvin ja halvalla. Mene pois paakadulta ja etsi lokaali katurafla. Hyvalle raflalle on kaks takuuvarmaa tuntomerkkia: A. paljon paikallisia B. siella on muovituolit. Kaiken lisaks ruoka naissa paikoissa on yleensa jopa parempaa ku “kunnon” rafloissa.

2. Liikkua kannattaa aina paikallisliikenteella. Vaikka maat ja ihmiset on vieraita, pitaa muistaa et jotkut yhteiskunnan perusjutut pyorii samalla periaatteella. Jos sulle siis tarjotaan ilmastoitua VIP-bussia ja vaitetaan et se on ainoa yhteys johonki mestaan ni bullshit! Aina loytyy halpoja paikallisvalineita, joilla loytaa perille.

3. Suunnittele edes vahan juttuja etukateen ennen ku meet uuteen kohteeseen. Nain saastaa aikaa, rahaa ja hermoja.

4. Muista kuitenki et liiallinen suunnittelu on aina pois seikkailufiiliksesta.

5. Tinkia kannattaa aina. Erityisesti kamppaa etsiessa, kulkuneuvoja kayttaessa ja shoppaillessa. Aina se ei onnistu tai oo edes mahdollista, mut aina se on hauskaa. Erityisesti muutaman bissen jalkeen.

6. Valta lentoja ja siirry aina maitse ku mahollista. Se tuntuu oikeelta reissaamiselta ja sillon nakee enemman. Kaiken lisaks se on myos ymparistoystavallisempaa.

7. Muista et halpalennoilla ei saa safkaa. (Me ei muistettu ja nalka tuli!)

8. Siirtymisille kantsii varata reilusti aikaa ja karsivallisyytta. Liikenne, tiesto ja kalusto ei ole Suomen tasoa.

9. Ylipaatansa kaikkeen on varattava aikaa ja karsivallisyytta. Unohtakaa suomalaiset toimintatavat, saannot ja etiketit. Taalla kaikki toimii omalla painollaan kiireettomasti ja huolettomasti. Esim. ravintolan kokki voi yllattaen “sairastua” puoli tuntia tilauksen jalkeen, jollon ei voi muuta ku vaihtaa hymyssa suin raflaa.

10. Rinkan sadesuojaa on hyva kayttaa aina siirtymisien aikana. Todellisen kayttotarkotuksensa lisaksi se toimii hyvana suojana sille, ettei tilaisuus tee kenestakaan varasta niin helposti ku ilman tekis.

11. Valta ilmastoituja bungaloweja ja hotellihuoneita. Ne on kalliimpia ja huonompia. Elimisto tottuu nopeesti tahan kuumaan ilmastoon, minka takia ilmastointi saa sut korkeintaan kipeeksi.

12. VARSINKIN valta ilmastoituja junia ja busseja. Niissa vasta vituttaakin. Huoneessa ilmastoinnin saa sentaan halutessa pois paalta, mut kulkuneuvoissa et. Ja taalla ne on todella kylmia. Ensimmaista kertaa elamassa joutu lahta bussista ulos lammittelemaan.

13. Aasiassa kulkuneuvot ahdetaan tayteen. Suomessa pieneen Hiaceen mahtuu 14 ja taalla 21 ihmista. Suomessa henkiloautoon menee 2 ihmista eteen ja 3 taakse. Taalla menee 4 eteen ja 4 taakse.

14. Kulkuvalineet myos helposti ylibuukataan. Voi siis olla et paikat 10 ja 11 on myyty kahteen kertaan. Siina sitte painitaan et kuka menee ja mihin menee.

15. Se, etta bussissa on vessa ei tarkota, etta sinne valttamatta paasee.

16. Muistakaa rakkaat teenjuojat. Kiinassa teeta tilataan pannuittain.

17. Reissaaminen ilman riippumattoa on ku pallokala ilman pyorailykyparaa.

18. Valta turistirysia. Mene pikkukyliin ja maaseudulle ni naat mita kliseisella aasialaisella ystavallisyydella oikeesti tarkotetaan.

19. Kysele ja kuuntele ni kaikki hommat jarjestyy. Taalla ihmiset oikeesti auttaa. Ujon tuppisuusuomalaisen on parempi jaada himaan kattomaa Commandoa.

20. Kantsii kuitenki muistaa, et taalla ihmiset joskus auttaa vaikkei edes osaa\tieda et miten.

21. Siirtymiset on hyva tehda oisin. Nain saastaa aina yhen yon majotuksen.

22. Ukottajia riittaa. Tyhmaa apinaa koijataan aina.

23. Kunnioita paikallisia ihmisia ja tapoja. Leuka pari tuumaa alemmas ku kotikulman lahiopubissa.

24. Liikenteessa kantsii olla tarkkana. Taalla se perustuu luovuuteen ja viidakon lakeihin, ei suinkaan valoihin ja merkkeihin.

25. Musiikit reissua varten kannattaa ladata soittimeen hyvissa ajoin, eika viimisena iltana ennen reissuun lahtoa. Ei silla, etteiko Ace of Base ja Roxette toimis oikein loistavasti aika ajoin, mut ei niita herran jumala 4 kuukautta jaksa kuunnella.

26. Reissaaminen ei oo aina yhta glamouria ku Madventuresissa. Joskus saattaa menna 2-3 paivaa pelkastaan matkustaessa. Perille paasy uuteen paikkaan kuitenkin aina palkitsee

27. Koirailmeella saa aina alennusta;) (Jos on hyva!)

Siina nyt siis jotain pikaisesti mieleentulleita vinkkeja niille, ketka tanne suunnalle palloa aikoo joskus tulla reissaamaan. Ja hei, vaikka tossa alussa mainitsin et reissu rupee kaantyman loppupuolelleen ni alkaa peljatko. Oven varmuuslukon voi viela toistaseks avata, silla ei taalta viela pois tulla. Karavaanit kulkee ja koirat haukkuu… Show must go on…

Matka alkoi taittua hitaasti, mutta varmasti. Saatiin bussista suhteellisen hyvat ikkunapaikat maisemien tiirailemista varten. Oltiin luettu opaskirjasta, etta matka tultaisiin taittamaan vuorten yli henkeasalpaavissa maisemissa. Eika opaskirjan tiedot tuottaneet pettymysta. Koskaan aikaisemmin kahdeksan tunnin bussimatka ei ole mennyt noin nopeasti. Maisemat olivat todellakin vahintaankin upeat. Vuoret olivat, kuin tyhjasta nousseet laaksojen ylle ja aivan kuin ne olisivat peitetty jattimaisella tilkkutakilla. Varia vuortenrinteilta loytyi vahintaankin kymmenta erillaista, puhumattakaan savyista. Myos huippujen vierella hengailleet pilvenrippeet antoivat maisemalle oman savayksensa.

Tie mutkitteli vuortenrinteita pitkin ja eteneminen oli vanhalle bussirahjukselle vaivalloista. Kulkuneuvo kuitenkin kesti perille asti raskaasta matkasta huolimatta ja saavuimme iltahamarissa Luang Prabangiin. Kaupunki on pyhan kukkulan paalle rakennettu ja UNESCO on valinnut kaupungin aasian kauneimmaksi kaupungiksi. Suuntasimme iltamarkkinoiden poikki etsimaan majapaikkaa Mekongin rantaan, kun naimme houkuttelevan tarjouksen. Vegaanibuffet, jonka hinta oli vain vaivaiset 5 000 kippia (1e= 11300kip). Tarjoushan oli kaytettava hyvaksi ja kun ruokakin osoittautui hyvaksi tuli kyseisessa buffassa syotya myos muinaki iltoina. Majoituskin loytyi sopivaan hintaan pienesta GH:sta lahelta Mekongin rantaviivaa. Ensimmainen ilta paatettiin beer Lao:n aarella hiljaa virtaavan Mekongin rannassa.

Luang Prabang on hyvin kompaktiin kokoon asettunut kaupunki ja taten hyvin helposti tutkittavissa apostolien kyydilla. Toisena paivana tutkittiinkin kaupunkia ja sen temppeleita, joita tassa kaupungissa oli riittamiin. Aamupaiva vierahti iltapaivaan ja siita sitten iltaan, kun oli taas aika suunnata iltamarkkinoille. Markkinat jarjestettiin vilkkaimman tien varrella. Tie suljettiin ja kauppiaat kasasivat jokaikinen ilta kojunsa ja tuotteensa esille, voin vain kuvitella kuinka raastavaa ja kuinka pienella voitolla sita tehdaan.  Taalta loytyi vihdoin ja viimein ne aidot oikeat Laolaiset kaarmesviinat ja niiden tiimoilta kauppa kavi kuumana.

Toiseksi viimeisena paivana nukuimme myohaan ja kulutimme paivan voimia keratessa, kun meille edellisena paivana oli valjennut pienehko pettymys. Ajatuksena oli siirtya seuraavaksi itaan ja kayda katsomassa Plain of Jars-nimista nahtavyytta, mutta kuulimme ettei sielta oli jatkoyhteytta etela-Laosiin ja joutuisimme palaamaan takaisin Viantieneen ja siita jatkamaan etelaan. Illalla kavimme ihailemassa auringonlaskun kaupungin korkeimmalta kukkulalta, jonka jalkeen raahauduimme Mekongin rantaan, koska siella odotti jotakin erikoista, jota oli pakko kokeilla. Eras ravintola tarjosi erikoisimpia alkoholijuomia, mihin ikina olemme tormanneet. Suurimmat saavit olivat 50 litran lasiastioita, jotka olivat taynna kaarmeita, tuhatjalkaisia ja erillaisia liskoja. Valikoimasta loytyi myos kilpikonnaviinaa, kalaviina ja jotakin yrttiviinaa. Siis paikallisen pontikan sekaan oli upotettu kyseisia tuotteita. Sadventures kokeili matelijaviinaa, jonka pitaisi tehda vahvemmaksi, seka kilpikonnaviinaa, jonka mukaan meille luvattiin ikuiset elamat. Joten Watch Out When We Come Back to Finland. Naiden douppinkien jalkeen olikin hyva suunnistaa keilaradalle.

Matkalle kohti etelaa lahdettiin aamuvarhain, koska tavoitteena oli paasta mahdollisimman pitkalle saman vuorokauden puolella. Matka Viantieneen olikin jo tuttu ja sujui ongelmitta. Paikan paalle saavuttaessa ongelmia tuotti hieman paasta oikealle bussiasemalle, koska niita loytyi kaupungista kolme. Asema kuitenkin loytyi ja bussikin sattui olevan lahdossa oikeaan suuntaan 30min kuluttua. Matkamiesta alkoi jo nalattaa ja ostimme asemalta suurimmat patongit, jotka ikina olen nahnyt. Taytettyna patonki maksoi vain napsun yli 2euroa, ja patongilla oli kokoa. Bussi tuli tupatentayteen ja penkkeja ei riittanyt kaikille, me onneksi saimme istumapaikat, tosin huonot sellaiset. Takaritsi ei ole hyva paikka yobussissa, joka pomppii ja nykii, kuin moottorivikainen Opel. Perille kuitenkin paastiin Savannakhettiin 3 aikaa yolla. Takana oli tassavaiheessa 19h bussimatkailua.

Savannakhetista ei juurikaan kerrottavaa ole. Kyseessa oli pienehko rajakaupunki perinteisen rauhalliseen Lao-tyyliin. Suurempaa nahtavaa tai koettavaa ei kaupunki tarjonnut, mutta oli hyva valipysakki matkanvarrella. Suuntasimme seuraavaksi Kambodzan rajan tuntumassa olevalle 4000 islandille ja Don Det nimiselle saarelle.

Don Det osottautui ehka maapallon leppoisammaksi paikaksi. Elama kulki omaa rataansa, samalla kun Mekong lipui uomassaan. Saarella oli jonkun verran travellereita, muttei mitenkaan hairitsevasti. Sahkoa saarelle saatiin 6pm-11pm, joten turha musiikinpauhukaan ei hairinnyt riippumattoelamaa.

Ainoat aktiviteetit olivat saarien tutkiskelu polkupyorilla pienia polkuja pitkin ja sitten kalastusretket. Paatimme kokeilla molempia ja kalastuksesta voisi muutaman sanan kertoakin. Olimme varautuneet perinteiseen Laolaiseen kalastuksee, jossa verkkoa heitellaan veneesta ja sitten toivotaan kalaa, mutta jo veneemme nakeminen romautti nama harhakuvat. Vene oli pieni kanootti, juuri ja juuri 2,5 metria pitka ja siihen sujahti napparasti 4 miesta. Vesirajaa oli kutakuinkin 3 cm. Kanootti melottiin pienelle saarelle, jossa noustiin maihin. Seuraavaksi oppaamme, paikallinen kalastaja, kaski jattaa tavarat siihen aloilleen ja riisuitua alushousuisilleen. Eihan siina auttanut, kun totella. Siita sitten kalastajien perassa Mekongiin. Pohja oli mutainen, tayteen kasvanut jonkin nakoista kasvistoa ja sisalsi ties mita matoja ja elioita. Homma eteni seuraavat 3 tuntia niin, etta aluksi seurattiin virtaa ja pysahdyttiin kalastamaan itsetehdylla harppuunalla. Siis kalastajat sukelsivat ja etsivat kaloja kiven koloista, paikoittain hyvinkin voimakkaasti virtaavassa joessa. Sitten matka taas jatkui. Itse eteneminen oli meidan kaksikolle jo suhteellisen haastavaa ja voimia kuluttavaa. Viela kun koskaan et tiennyt tuleeko minka nakoinen ja kokoinen kiva vastaan kun uit virran mukana. (muutamat mustelmat ja haavat tulikin muistoksi). Kun oltii edetty tarpeeksi, siirryttiin vahemman virtaavammalle puolelle ja vastavirtaa takaisin saarelle. Siella meita odottikin jo BBQ kala-ateria. Kaloja saalistettiin n.20 kappaletta, ei siis huonompi saalis.  Tietysti rankan duunin ja hyvan aterian jalkeen oli asettua vaakatasoon ja viettaa siesta.

Akut ladattuna, kipit kulutettuina ja miehet valmiina oli aika jattaa taakse jo niin tutuksi ja laheiseksi muodostunut laosilainen elamantyyli ja suunnata Kambodzaan.

No nii, nyt kun tuolla kommenttiosiossa saatiin selvitettya shishan polttelun suhteen syntyneet epaselvyydet ni voidaa taas jatkaa stooria. Bangkokista kaksikon matka jatku kohti Nong Khaita ja Laosin rajaa. Yojuna oli tuttuun tapaan vaatimattomat 5 h myohassa ja perille saavuttiin puolen paivan aikoihin. Nong Khai on Thaikuista Laosiin suuntavien matkaajien yleisin rajanylityspaikka ja seuraava tavoite oliki saada hommattua viisumit. Ei muuta ku rajalle paastya ekalta luukulta viisumihakemukset tayttoon, palautus passikuvan ja passin kera kakkosluukulle ja valmiitten visojen nouto kolmosluukulta. Oleskeluaikaa lavahti 30 vrk ja koko hommaan meni n. 15 min. Helppoa hommaa ku mayran yli ajaminen.

Siita sitte bussiin ja suunnaksi Laosin paakaupunki Vientiane. Kyseisesta kaupungista ei ikina uskois, etta kyseessa on aasialainen paakaupunki. Porukkaa nimittain loytyy vain n. 150 000 eli reippaasti vahemman ku esim Helsingissa. Meininki siis oikein rauhallista ja hintataso alhaista. Myoskaan maan ranskalaisvaikutteita ei voi olla huomaamatta, ku patonkeja myydaan joka kulmassa ja ranskalaismatkailijoita pyorii jaloissa. Vang Vieng kuitenki kuumotti jo sen verran kammenselkia, ettei Vientianessa ollu tarkotus muutamaa yota pitempaa viettaa. Paastiin kuitenki kaymaan Mekong-festivaaleilla, jossa Ranskan versio Gogol Bordellosta tykitteli lavalla oikein mallikkaasti ja viihdytti Mighty Mekongin varrelle keraantynytta yleisoa. Yhtena paivana lisaks pyorahettiin paikallisessa vesipuistossa. Todettiin kuitenki, ettei ne liukumaet oo enaa niin siisteja ku kymmenen vuotta sitte, joten paatettiin jatkaa matkaa.

Seuraavana siis kauan odotettu backpackertukikohta Vang Vieng. Paikka naytti perille paastya just niin hyvalta ku oli odottanuki. Rauhallinen pikkukyla laaksossa komeitten vuorten ymparoimana. Loydettii hyvin nopeesti myos loistava majotusmesta. Brand new bungalow loistavalla sijainnilla ja hintaa torkeet 2,2 euroo miehee. Eli kelatkaa, kuukausivuokra olis kyseisesta luukusta sillo 66 euroo. Ei paha!!

Tarkotus oli seuraavien puolentoista viikon ajan ottaa lomaa ihmiselamasta seuraavalla ohjelmalla: tuubingii, chillailuu, tuubingii, chillailuu jne… Tubing on ehdottomasti Vang Viengin kuuluisin aktiviteetti. Ideana lillua hiljalleen kumirenkaalla muutaman kilsan matka noin metrin syvyista jokea, jonka rannalla on tasaisin valiajoin kivoja pikku baareja, jossa voi pahimman helteen huuhtoa kurkusta alas. Hommahan toimii siis seuraavasti: renkaan saa paakadun varrella sijaitsevasta tubailumestasta. Hinta 55 000 kipia eli 5 euroa. Lisaksi halutessaan voi ottaa arvotavaroille dry bagin, joka maksaa 20 000 kipia lisaa. Lisaks joutuu pulittamaan 60 000 depositia, jotka saa takasin jos palauttaa kamat ajoissa ja ehjina. Jos rengasta ei palauta ennen klo 18, joutuu maksamaan 20 000 lisaa. (Nain muuten kay aina) Siita sitten siis kyyti tsuki-tsukilla joelle ja homma kayntii. Etuvatta etee, rengas vetee ja menoks. Tasasin valiajoin stoppi, shotti lao laoa ja koysirataa pitkin riipaten takas jokeen. Elama oli jalleen kerran laiffia.

Nyt voidaakin puolentoista viikon syvalla kokemuksen kourimalla rintaaanella sanoa et tubailu on aivan mahtavaa touhua. Jos siina renkaassa ei unohda murheita ni sitte niita ei unoha missaa. Kyseessa siis ehkapa maailman patevin rentoutumismuoto. Joki on viela tehty silleen, etta kaikki baarit loytyy ekalta puoliskolta ja jalkimmainen on taysin rauhallista ja hiljasta lillumista. Jos siis ei halua mitaan biletystouhua ni suosittelen jalkimmaista puoliskoa joesta. Kai tahan on kuitenki sen verran tunnustettava, etta me ei Kimmon kanssa kylla jalkimmaista puoliskoa kertaakaan nahty, koska jostain syysta alkumatkaan meni aina niin kauan et pimee yllatti.

Vang Vieng on myos loistava kohde niille, jotka tykkaa viettaa krapulapaivaa Frendien parissa. Kyla on taynna ns. loikoilurafloja, joissa voi vetaa potslojoo tyynyjen paalle, maata vaikka koko paivan, tilailla safkaa, shakeja, hedelmia ja mita nyt vaan ikina listalta keksiikaan. Ruudulla pyorii samalla aamusta iltaan Frendien tuotantokaudet. Yhtena paivana meni 8 h kyseista kaavaa noudattaen ja sillonki oli pakko lahtea kun rafla meni kiinni.

Ettei sentaan ihan pelkaks lohoilyks menis koko homma ni kerran paatettiin Boracayn tyyliin vuokrata fillarit ja lahtee paivaks tsygailemaan maaseudulle. Alueen vuoristot on tunnettuja suurista luolastoistaan. Paatettiin siis kayda samalla leikkimassa luolamiehia ja tungettiin ittemme lamppujen ohjaamina muutamaan ahtaaseen luolankoloon. Yhdessa luolassa paas muun muassa uimaan syvalla sisalla pimeydessa. Caving on ihan siistia sekin, joskaan en sita ahtaanpaikan kammosille suosittele, koska paikat luolissa menee valilla aika tiukoiksi. Paivan pyoraretki paatty jalleen just niinku odotettavissa olikin eli eksyttiin. Siispa kiltisti samaa reittia takasin komeita vuoristomaisemia samalla ihaillen.

Viela pieni yhteenveto Vang Viengista. Paikka on just niin loistava ku ennalta odotti. Homma siella ei oo missaan nimessa karannu kasista ja mestan rauhallisuus jopa yllatti allekirjoittaneen kaksikon. Myoskaan yhtaan 7elevenia tai makkaria tai muuta kansainvalista pikaroskalaa ei olla paikallistettu koko Laosista. En tieda miten naa taalla asiat hoitaa, mutta siita iso stetsoni talle maalle.(terveisia Thaimaahan!) Vang Viengissa aktiviteetteja loytyy myos paljon, joten aikaa pystyis helposti viettamaan viikkoja. Mesta menee heittamalla reissun top 3, ellei perati unoksi. My kind of place!!

Jotkut varmaan myos miettii ollaanko taalla paasty kasiksi Laosin kuuluisaan karmesviinaan. Ja vastaus on kylla. Lisaks on maistettu myos mehilaisviinaa ja tuhatjalkasviinaa. Mita kaikkea sita viela edesta loydetaankin. Naihin kuviin ja naihin tunnelmiin. Me jatketaa matkaa kohti pohjoista ja Luang Prabangia ja uusia seikkailuja…

Bussilla kruisailtiin siis raja-asemalle, josta apostolin kyydilla seuraavan maahan, Thaimaahan. Raja-asemalla tosin odotti reissaajia hieman huononpuoleinen yllatys. Uuden Thaimaan lainsaadoksen mukaan, maarajan ylittavat saavat vain 15 vuorokauden maassaololuvan, joka ennen oli sama, kuin lentaen maahan saapuessa, eli 30 vuorokautta. Yritetaankohan travellereita vahentaa ja suosia rikkaita turisteja, ken tietaa??

Ensimmaisena ajatuksena oli tietenkin taas ruoka. Nalka kurni matkaajien mahoja ja eikun metsastamaan leijonaa, eikun siis muovituoliravintolaa. Sellainen loytyikin ja vahvasti barbaaritavoista tunnetut miehet soivat siis riisia,ituja ja makoisaa tofua. Ja joku jos viela kehtaa vaittaa, ettei matkailu avarra…

Junat olivat silta paivalta menneet ja ei ollut porukassa intoa jaada asemalle hengailemaan edesmenneen Kirkan tahtiin. Loydettiin sitten bussi, joka erehdyttavasti naytti vaan turisteille tarkoitetulta. Hinnoissa ei ollut sopimisen varaa ja oli tyytyminen kohtaloonsa. Halvan oluen ja bussista loytyvan vessan innoittaminen suunnattiin kohti paikallista Siwaa ja muutamat oluet pitkan kuivan kauden jalkeen. Olo, kuin kuninkaalla paastessa maistelamaan Thaimaan mallastuotteita ja matkan taittuessa. Ettei asiat taaskaan tuntuisi liian kirkkailta ja glamourisilta, se virtsaamistarve pullahti esiin muutaman tunnin jalkeen. Yli buukattu, yli lastattu ja muutenkin liitoksiaan myoten taynna oleva bussi, joten jokainen inch oli kaytossa, mukaanlukien siis vessakin. Alakerran tyly vastaus oli vain vessan ovella, “Sorry, no WC”.

Rakko kuitenkin kesti rajahtamatta pysahdykselle ja aamulla saavuttiin turvallisesti Phuket Towniin. Townista suunnattiin paivaksi hengailemaan maan ykkosrannalle, ainakin jos turistien maarasta lasketaan, Patong Beachille. Optimistinen porukka ajautui synkkaan masennukseen. Hyvaa sanaa ei talta matkaryhmalta kuule kyseisesta turistihelvetista. Rannalta loytyi kaikki suuren maailman aktiviteetit, myyjia miljoona erilaista, rantatuolien varit suoraan tikkurilan varikartasta ja rakasta harmanmurretta kuuli miltei kokoajan. Hinta esimerkkina 30 min tuktuk matka Phuketissa maksoi suunnilleen saman verran, kuin bussi Phuket-Bangkok. Enempaa en jaksa kallista palstatilaa kayttaa paikan pilkkaamiseen.

Viikonloppu kului Elinan ja Maikun kanssa hengaillessa. Tytot olivat siis tyoharjoittelussa Lahden AMK:sta Phuketissa ja sita kautta osalle ryhmaa tuttuja. Viini virtasi ja laulu raikasi Phuketin saaren rannoilla. Ryhma koki seuraavan miehistotappion tassa pisteessa. Sunttiksen tilanne naytti silta, etta jos ei lahde nyt takaisin Suomeen, voi olla ettei lahde sitten enaa ollenkaan. Mika nyt ei olisi huono ajatus ollut sekaan. Oli siis aika luopua Norpan huumorista. Sunttis suuntasi Phuketista Bangkokiin ja kaksi jaljelle jaanytta kohti Phangan islandia ja Full Moon Partyja.

Bussilla jalleen suunnatiin kohti Surat Thania, jossa vajaan paivan pysahdys ja ilta lautalla kohti Phangania. Paiva tapettii tutkimalla kaupunkia ja ennen puolta yolta oli aika siirtya purkkiin. Nimenomaan purkkiin, koska lautassa nukuttiin, kuin sillit purkissa. Lautta oli ylibuukattu niinkuin niin monesti aasiassa ja tilaa ei olisi liikaa ollut oikeallakaan matkustaja maaralla . Yo kuitenkin kului nopeasti ja auringon ensi sateet herattivat Sadventuresin jasenet, Phanganin lahettyvilla. Kuulimme ja luimme huhuilua, etta FMP aikaa majoituksen loytaminen voi olla vaikeaa saarelta. Niinhan se kylla olikin, tosin ei juhlien johdosta, vaan myyjien puuttesta johtuen. Guesthousien ovet olivat kylla auki, mutta aamutuimaan ei ollut ketaan kelta kysella vapaita huoneita. Huone loytyi kuitenki ja halpaan hintaa, Thong Salasta.

Kauneusunien jalkeen suunnattii ruokailemaan (ei me koko aikaa kylla syoda vaikka silta voi vaikuttaa) ja sitten ajatukset kaantyivat jo illan juhlia kohti. Kuppia kallistaessa, oi rakas Mekong “viski”, ja musiikkia kuunnellessa samasta GH:sta ilmaantui myos suomalainen kaveri. Tutustuttiin sitten Mikaan ja houkuteltiin hanetkin pahoille teille dokaamaan samaan porukkaan. Ilta pyorahti yohon, yo vaihtui aamuun ja bileet olivat ja menivat. Hauskaa pidettiin (kai), ja aamulla herattiin. Loistavat bileet siis.

Loppuajaksi porukka suuntasi pohjoiseen ja rauhallisimmille rannoille chillaamaan. Rantoja on tarjolla kymmenkunta, me eksyttiin Mae Haadille ja Koh Ma:n viereen. Paikka oli aika pieni, paljon nuoria matkaajia ja kovassa nousukaudessa. Uutta betonihelvettia tuli jokainen paiva, saa nahda, koska hiljainen ranta kokee turistoitumisen. Paivat kuluivat riippumatossa, rannalla ja skoottereilla parraillessa.

Viimeisena pysakkina oli Enkelten kaupunki, Bangkok. Kaupungissa riittaisi tutkimista vaikka vuosiksi, mutta junasekoilujen ja kiirellisen maastapoistumisen siivittamina ehdittiin tutustua vain 3 paivaa tahan miljoonakaupunkiin. Aika kului shoppailessa, heinasirkkoja syodessa ja paikallisbusseilla kruisaillessa. Niilla ajellessa sai kylla hyvan lapileikkauksen kaupungista. Tarkoituksena oli myos kayda katsomassa Muay Thaita Lumpini Stadionilla, mutta 1000 bahtin hinta romutti haaveet.

…Next stop Laos…

Singaporeen saavuttiin alkuillasta hieman ikavemmilla fiiliksilla, Sunttiksen tapauksesta johtuen. Edessa perinteiseen tapaan halvan punkan loytaminen. Ennalta oli jo tiedossa, et Singapore on reissun kohteista selkeesti kallein, joten hintatasoon osattiin varautua. Muutama paikka kierrettya loyty ABC Backpackersista sopiva dormi hintaan 8,5 ersuu/naama. Kyseessa oli siis tahan mennessa selkeesti reissun kallein majotus, mut ei kovin paha sekaan. Siita siis kahen yon diili ja jatkosuunnitelmia tekemaan.

Hintatasosta johtuen Singaporessa ei ollu tarkotus olla pitkaan, mutta edessa oli silti yks reissun tarkeimmista yksittaisista tavotteista. Jokaisen itseaan kunnioittavan baarimikon on edes kerran elamassaan kaytava Raffles hotellin Long Barissa juomassa aito originaali Singapore Sling.  Kyseessa on yksi maailman legendaarisimmista (ja eittamatta parhaista) drinkeista, joka keksittiin kyseissa baarissa joskus 1900-luvun alkuvaiheissa. Sinnehan me siis paukittiin suu kuivana ja intoa taynna ku pikkupojat karkkipaivana. Erityisen hianon slingeilysta teki sen, etta sillon (25.2) oli muutenkin merkittava paiva maailman historiassa eli meian Kaltsu-poijjaan syntymapaiva, jonka juhlistamista oli tarkotus jatkaa viela myohemmin illalla. Ja mika olikaan hienompi tapa alottaa juhlat ku Raffles ja Sling.

Slingien purskahtelevan harteikas maku oli just niin hyva ku oli odotettukin, eika siina vaiheessa hinnalla ollut valia. Drinkki makso nimittain huikeet 26 dollaria eli 13 euroa. Toisin sanoen siina meni kurkusta alas melkein yhden paivan budjetti, joten vaikka makunsa puolesta niita ois voinu kumota koko illan, oli kuitenki jatkettava matkaa.

Tiedossa oli tassa vaiheessa myos se, ettei illalla vietetty pelkastaan Kaltsun synttareita vaan myos laksiaisia. Lento kohti Suomea lahti yolla yhdelta, joten Kaltsun osalta reissu kavi vahiin. Siispa slaparia toisen eteen ja hetken kaupunkisurffauksen jalkeen illanviettoon. Ilta vierahti dormilla korttia pelatessa, olutta maistellessa ja reissumuistoja fiilistellessa. Tunnit kavi kuitenkin Kaltsun osalta vahiin, joten viela oli lahettava kaupungille ottamaan viimiset reissudrinksut ennen hyvasteja. Sellaset loyty nopeesti ja samalla poytaan saatiin Sadventuresin uus harrastuskin, shisha aka vesipiippu aka makuspaadero. Pari olutta ja bongi kiertamaan ni AAAHHH!! Synttarifiilikset oli hyvin nopeesti kohillaa. Tassa maailmankolkassa baarit ja baarielama on sellasia niinku pitaaki. Talla hetkella nauran KOVAA JA AANEKKAASTI kaikille teille silver cardin omistajille, jotka sedulan branikassa rookikopissa polttelette kuivin suin sinista LM:aa samalla miettien, laittaako joku urpo teian tuoppiin jotain ekstradouppia salin puolella. HAHAHA!!!!

Ilta paatty ylafemmoihin ja Kaltsun taksimatkaan kohti lentokenttaa. Ryhma oli siis karsiny nyt ensimmaisen miehistotappion ja matkaa oli jatkettava kolmisin. Next destination: Kuala Lumpur, Malesia. Bussilla Johor Bahruun ja sielta yon yli KL:iin. Perilla palattiin taas perinteisempaan majotustyyliin. Loistavalta sijainnilta loyty Pudu Hostel ja hinta rapiat 3 euroo/yo. Lumpurikin oli Singaporen tapaan eraanlainen valistoppi, joten suunnitelmissa oli tutustua ainoastaan muutama paiva kaupungin tarjontaan. Aika kulu lahinna hyvan ruoan parissa, shoppaillessa (jotaa taltakin reissulta oli ostettava) ja muuten vaa hengaillessa. Sen verran ohjelmaa keksittiin et ajateltiin jatkaa Shanghaissa alotettua pilvenpiirtajiin tutustumista ja paatettiin tsekata kuuluisat Petronas Twin Towerit (452m). Pilvisen ja sateisen kelin takia tornit ei mitaa ihmeita tarjonnu mut tulipahan kaytya. Tahan yhteyteen on pakko myos sanoa et taa oli ensimmainen kerta koko reissulla ku tuli kiireen tunne. Meian piti olla tiettyyn aikaan torneilla, jos haluttiin mukaan vierailulle. Ei siina lahtoa tehdessa kuitenkaan muistettu, etta siirtyminen Aasiassa ei oo ihan yhta nopeeta ku Voikkaalla, joten jouduttiin ihan kunnolla sykkimaan, etta kerettiin metrolla paikan paalle. Aika hyvin siis kuitenki kiire ollaa saatu poistettua kalenterista niinku tarkotus olikin.

Lumpurin jalkee ryhman oli taas aika loytaa rauha ja poistua suurkaupungin halinasta. Rauha loyty lopulta Malesian itarannikolta piskuiselta Perhentian Kecil Islandilta, jonne siirryttiin bussi+vene kyydilla sopivasti yon yli saastaen jalleen yhen yon majotuksen. Saari on pieni, kaunis ja rauhallinen, joten ensivibat oli oikein lupaavat. Siella matkailijat on paaosin nuoria rebailijoita eika tarvi pelata, et tormais lapsiperheisiin tai massaturismikohteiden kaltaiseen hermoja raastavaan vendorirumbaan.

Perhentianin osalta kavi sinansa huono saka et koko mesta oli just vasta ”avannu ovensa” ja jonkunakonen monsuunikausi veteli saarella viimisiaan. Vetta tuli siis reippaasti, minka johdosta paatettiin lahtea vahan aiottua aikasemmin eteenpain. Ei sen puoleen voi valittaa, etteiko vesisaateesta huolimatta kiire ja stressi olis loistanu poissaolollaan riippumatossa maatessa, musaa kuunnellessa ja kirjoja lukiessa. Lopulta saatiin yks aurinkoinen paiva, jolloin paas taas frisbeen ja boltsikan pariin rannalle lohoilemaan. Perhentian oli kaikin puolin tosi lungi paikka, jossa kelien suosiessa olis viihtyny huomattavasti pitempaaki. Nyt kuitenki paatettii jatkaa matkaa kohti Malesian pohjoista rajaa. Sieltahan se kyltti lopulta loyty, jossa oli nuoli eteenpain ja teksti: THAILAND…

Matka kohti Clarkin lentokenttää meni siis tuttua maisemaa jota oltiin tultu kohti Boracayta, Nyt tosin pienen mutkan kautta kun kävimme katsomassa Manen entistä duuni/kotipaikkaa. Mukava pieni kyläpahanen jossa ei paljon valkoisia länkkäreitä mein lisäks näkynyt. Päivä meni siellä kierrellessä ja sitten kohti Angeles citya jossa oli tarkoitus viettää viimeinen yö ennen Kota kinabalulle menoa. Se oli pieni kaupunki josta oli helpompi löytää baari kuin kauppa. Paljon ei siinä keritty kierrellä kun saavuimme vasta illalla väsyneinä ja seuraavana päivänä matka jatkui kohti kenttää.

Tällä kertaa lento sujui ilman ongelmia, eli kukaan ei joutunut kärsimään vatsatautia=). Kota Kinabalulle saavuimme 18.2 iltahämärissä tietenkin, koska asiat on aina helpompi hoitaa päiväsaikaan, mutta sehän ei ollenkaan kuulu reissun luonteeseen. Kentältä vain läjä esitteitä ja karttoja mukaan ja suunnistamaan kohti keskustaa toivoen halvan majapaikan löytymistä. Busseja ei enään mennyt joten taksin kyydittämänä kohti sentteriä. Yöpaikka löytyi helposti ja vielä edullinen sellainen.

Kota Kinabalulle menon tarkoituksena oli lähteä valloittamaan Mt. Kinabalu (4095m), joten siitä tuli ensimmäinen rojekti.Valloitus olisi kestänyt kaksi päivää, mutta se ikäväkyllä kaatui heti alkutekijöihin. Vuorelle kiipeämiselle olisi tullut hintaa reilut 100 eskoo ja se ei oikein sopinut sadventuresin matkabudjettiin. Kyllä rahaa osataan pyytää paikoissa joissa siihen on mahdollisuus, vuoren hotellit ovat kuitenkin koko ajan täyteen buukatut. Mutta sen ei annettu lannistaa, vaan selkä kyyryssä kohti uusia vastoinkäymisiä=). Plan B oli lähteä tutustumaan vuoren läheisyydessä olevaan kansallispuistoon. Kyllähän eräjorma aina metsässä viihtyy, mutta ei sieltä oikein mitään kovin erikoista löytynyt, ainoastaan yksi mäyränkolo. Siitä jatkoimme poring hot springseille joille sopivampi nimi olisi ollut boring hot springs. Se ei ihan vastannut meidän kuvitelmaamme paikasta vaan oli täysin turisteille tehty kylpylän omainen ulkoilma-allas mesta. Päivän kohokohta taisi olla n. 20 senttinen tuhatjalkainen jonka löysimme viidakosta=)

Aktiviteetteja paikassa kyllä löytyy paljonkin ja pitkäksi aikaa, mutta siihen täytyy varata rahaa massii pätäkkää tuohta, ilman sitä elämä pikkukaupungissa voi olla aika tylsää.

Markkinoita oli kyllä mukava kierrellä ja niitä paikasta löytyi paljon ja isoja. Rannan tuntumassa oli Filippiini markkinat jonne suuntasimme maistelemaan ruokia joita emme olleet vielä kokeilleet. Mutta vieläkään ei osunut kohdalle deepfried torakoita tai muita ötököitä. Niiden etsintä siis jatkui edelleen=). Malesian hyviä puolia on juurikin ruoka, josta reissun jäsenet tykkäävät erittäin paljon=). Katuruokaloissa joissa myös paikalliset aterioivat sai hyvää ruokaa ja isoja annoksia hintaan 0.50 - 3 euroa, riippuen kuinka paljon söi. Mutta varoituksen sana oluen ystäville, malesia ei ole siihen sopiva paikka. Kovan verotuksen takia olut ja alkoholi yleensä on kallista.

Viimeinen kokonainen päivä meni pienellä Sabi nimisellä saarrella jonne ajauduimme hiekkarannan ja auringon toivossa. Ensin pieni viidakkovaellus saaren ympäri ja ei muutakun pitkästä aikaa potslojoot hiekalle=). Rannan tuntumaan oli leiriytynyt joukko varaaneja joita kävimme vähän härnäämässä=). Päivä meni mukavasti auringon hyväillessä komeita vartalojamme=)

Kuusi päivää Kota Kinabalulla meni aika pitkälti hengaillessa, ilman aktiviteetteja noin 3 päivää on aika sopiva aika viettää kyseisessä paikassa.

Tiistaina 24.3 oli aika suunnata kohti lentokenttää ja suuntana Singapore ja uudet seikkailut. Ilman tappiota ei tästäkään reissusta selvitty vaan allekirjoittaneelta vietiin rinkasta omaisuutta lentokentän henkilökunnan toimesta. Eli luottakaa vain Air Asian väkeen!!

Kuvittele valkoinen, hienorakeinen aine. Ei se ei ole keittionkaapin ylahyllylta paljastuva leivinjauhe ja EI, se ei ole Pablo Escobarin lahja Hollywoodin nousukkaille. Se on Boracayn hienon hieno valkoinen hiekka, paahtavan kuumana, jalkojeni alla ja varpaitteni valissa. En tule kylla yhtaan ihmetelleeksi, miksi kyseista hiekkaa on toimitettu aikoinaan maan ex-presidentin takapihalla sijainneen uima-altaan viereen rekkalasteittain.

Saavuimme yon pimeimpina tunteina, Boracaylle ja silti aina loytyy joku paikallinen Jobbari auttamaan yopaikan etsimisessa. Etukateen oli tiedossa, etta White Beach, jonne suuntaamme, on saaren kalleinta aluetta. Talla kertaa kavi Sadventuresille kuitenkin tuuri ja loysimme loistavan “bungalowin”. En tieda uskaltaako sita bungalowiksi kutsua, koska tilaa on kyseissa asumuksessa vaikka pienelle Filippiino-suvulle. Hintakin oli huomattavasti alhaisempi, kuin mita luulimme joutuvamme maksamaan edes hotellihuoneesta. Asumuksessa oli myos keittio, jossa suurimmaksi osaksi itse teimmekin ateriat ja nain saastimme huomattavia peso-tukkuja.

White beach on siis Boracay:n saaren paaranta ja se on yli 4km pitka. Hiekka, kuten jo mainittu, erittain hienoa ja jopa paikoittain jauhomaista. White beach jakautuu kolmeen stationiin. Ykkonen on kaikkein kalleinta aluetta, niin majoitus, kuin ruokailukin mielessa ja halpenee aina suurempaan numeroon pain mentaessa. Ranta on rakennettu lahes taysin turistien arvomaailman mukaisesti ja on erittain loistava rantalomakohde. Meidan osaltamme, vaikka yritammekin pahimmat turistirysat kierella, kavi hyva tuuri ja ranta oli aikalailla tyhjillaan. Aktiviteetit rajoittuivat pitkalti veteen ja rannalle. Sukellusta, snorklausta, banaaniveneita, lainelautoja ja muita perinteisia rantakohteiden houkutuksia. Naita aktiviteetteja ei voi olla huomaamatta, koska kaupittelijoita on reilusti alueella.

Pari ensimmaista paivaa seurueelta oli energiat lopussa rankan siirtymisen jaljilta ja ne lahinna maattiin rannalla paahtavan auringon alla. Onneksi pilviakin taivaalle kertyi, ettei makaaminen kaynyt tuskallisen kuumaksi. Silti muutaman paivan jalkeen jokainen oli vaihtanut varia, toiset tummemmaksi ja toiset punaisemmaksi. Kukaanhan nyt ei loputtomiin jaksa vaan makailla rannalla vaan jotain aktiviteettia kaipaa ja siksi paatimme vuokrata mountain biket ja lahtea leikkimaan Livingstonea.

Retken piti seurata rannan lahettyvilla kulkevia teita, mutta jo heti ensimmaisen vartin jalkeen loysimme itsemme pienelta viidakkopolulla, eli sita sitten oltiin “eksyksissa”. Rantaviivaa seuraamalla loydettiin kuitenkin takaisin tielle ja paatettiin visusti pysya silla. Nousimme tieta pitkin Boracayn korkeimmalle kohdalle ja tropiikin lammoissa polkeminen oli, kuin tervassa temmeltamista. Matkan varrella huomasi, kuinka ystavallisia paikalliset ihmiset ovat. Lapset tulivat tien viereen huutelemaan Hello! Hello! ja vanhemmatki kasiaan nostelivat, kuin paremmillekin tutuille. Antoisan, mutta rankat retken jalkeen olikin aika ravinta ruumis ja aterioinnin jalkeen viettaa siestaa, missakas muualla, kun vastahankituissa riippumatoissa. Underground runoilijan sanontaa lainataksani: ”Elama taalla tropiikissa voi olla yhta helvettia”.

Viikonloppu kului rommia maistellen ja sen jalkioireita riippumatoissa potien. Sunnuntaina oli tarkoitus menna katsomaan kukkotappeluita ja tuplaaman matkarahat vedonlyonnissa, mutta nukuttiinpa sitten kuitenkin onnemme ohi ja rahat jaivat saamatta. Maantaina oli aika nostaa taas rinkat selkaan ja suunnata lahes samaa reittia takaisin pohjoiseen, jota vajaa viikko sitten oli tultu etelaan Boracaylle.